RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 22.06.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän terveyden edistämisen toimintakertomus vuodelta 2021 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2022
Khall 23.05.2022 § 158
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus kirjoittaa 28.4.2022:
" Yhtymähallitus 28.04.2022 § 48
3904/06.01.01/2022
Valmistelija
Suunnittelija Karita Pesonen
Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tehtävänä on järjestää alueen väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka yhdessä muun toimintaympäristön kanssa tukevat ihmisten toimintakykyä ja kotona pärjäämistä.
Hyvinvointikuntayhtymään on nimetty terveyden edistämisen työryhmä. Sen tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa hyvinvointikuntayhtymän osalta alueen väestön ja erityisesti asiakkaiden ja heidän läheistensä, työntekijöiden ja työympäristön terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä tukemalla kuntakohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä.
Työryhmä laatii vuosittain hyvinvointikuntayhtymään terveyden edistämisen toimintasuunnitelman ja toiminnan toteutumista arvioidaan toimintakertomuksessa. Suunnitelman painopisteet ovat seutukunnallisen hyvinvointikertomuksen mukaiset.
Liitteenä on terveyden edistämisen toimintakertomus vuodelta 2021 ja
toimintasuunnitelma vuodelle 2022.
Esittelijä
Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa
Päätösehdotus
Yhtymähallitus merkitsee terveyden edistämisen toimintakertomuksen vuodelta 2021 ja toimintasuunnitelman vuodelle 2022 tiedoksi ja saattaa sen tiedoksi jäsenkunnille.
Päätös
Esitys hyväksyttiin. "
Ehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi liitteenä olevat terveyden edistämisen toimintakertomuksen 2021 ja toimintasuunnitelman 2022 sekä lähettää ne edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
___________
Valt 22.06.2022 § 47
91/00.04.01/2022
Päätös:
Valtuusto merkitsi asian tiedoksi.
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |