Dynasty tietopalvelu
Pyhjoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 30.06.2026/Asianro 6


Kokousasian teksti

 

Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätökseen 25.05.2026 § 52

 

Teknltk 26.05.2026 § 52 

 


Ympäristötarkastajan virkasuhteen koeaikapurku

Tekninen lautakunta on valinnut ympäristötarkastajan virkaan ************* ja päättänyt käyttää virassa 6 kk:n koeaikaa (Teknltk 04.11.2025 § 89).

Työnantaja esittää ympäristötarkastaja ************* virkasuhteen purkamista koeaikana. Perusteena on ympäristötarkastajan puutteellinen työsuoritus.


Työnantaja on järjestänyt asiaan liittyen väliarviointikeskustelun 4.5.2026 klo 15 (kutsu ja pöytäkirja oheismateriaalina) ja työntekijän kuulemisen 26.5.2026 klo 12 (kutsu ja pöytäkirja) oheismateriaalina.

 

Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 46 § mukaan palvelussuhteen purkamisesta koeajalla, irtisanomisesta, purkamisesta ja purkautuneena pitämisestä päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen.

 

Asian on valmistellut tekninen johtaja Antti Suominen ja sivistysjohtaja Elina Vehkala.
 

 

Ehdotus:

Tekninen lautakunta purkaa ympäristötarkastaja ************* virkasuhteen koeajalla päättymään välittömästi.

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

--

Merkittiin, että sivistysjohtaja Elina Vehkala oli paikalla kokouksessa tämän pykälän esittelyn ajan ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 16.06.

 

 

 

Teknltk 30.06.2026    

150/01.01.01.01/2025 


Teknisen lautakunnan päätöksestä 26.05.2026 § 52 on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on tullut ajallaan. Asianosaisella on siihen oikeus, joten oikaisuvaatimus tutkitaan. Oikaisuvaatimus osoitetaan päätöksen tehneelle tekniselle lautakunnalle ja tekninen lautakunta tutkii oikaisuvaatimuksen.

 

Oikaisuvaatimuksessa on vaatimuksena, että tekninen lautakunta kumoaa 26.05.2026, § 52 päätöksen.

 

Perustelut:

”Katson, ettei virkasuhteeni purkamiselle koeaikana ole ollut hyväksyttävää syytä ja perustelen tätä seuraavasti:

 

1) Päätös on virheellinen. Tekniselle lautakunnalle asian esitellyt henkilö (tekninen johtaja eli viranhaltijan esimies) oli ollut virassa vasta yhdeksän päivää virkasuhteen purkupäätöksen tehdessään. Siten hänelle ei ollut voinut vielä syntyä kattavaa kuvaa viranhaltijan työsuorituksesta purkua edeltävän vajaan viiden kuukauden ajalta. Hän ei myöskään ollut millään lailla ollut yhteydessä viranhaltijaan kuullakseen hänen näkemystään. Uusi tekninen johtaja olisi voinut selvitellä asiaa tarkemmin, sillä koeaikaa oli jäljellä vielä reilu kuukausi. Hänen edeltäjänsä, eläkkeelle jäänyt tekninen johtaja, ei ollut missään vaiheessa koeaikaa esittänyt viranhaltijalle tyytymättömyyttä työsuoritukseen taikka pyytänyt priorisoimaan työtehtäviä eri lailla.

 

Väliarviointitapaamisessa 4.5. virkamiehelle luettiin kunnanjohtajan kirjoittama teksti, jossa oli ratkaisevia asiavirheitä. Kyseistä asiakirjaa ei ole liitetty mihinkään pyötäkirjaan, eikä sitä annettu virkamiehen nähtäväksi. Työnantajan vireille laittamaa asiaa tai teknisen lautakunnan päätöstä ei ollut perustellut tarkemmin, jolloin vaikuttaa silt, että se on perustunut kunnan vaikutusvaltaisen virkamiehen esittämiin, paikkaansa pitämättömiin väitöksiin viranhaltijan esittämässä selostuksessa olevien tietojen sijaan. Virkamieheltä ei missään vaiheessa pyydetty selostusta siitä, miten hän oli oman näkemyksensä mukaan suoriutunut tehtävistään.

 

2) Päätös on sisällöllisesti kohtuuton tai epätarkoituksenmukainen. Siinä ei ole otettu huomioon sitä haittaa, josta viranhaltijan erottamisesta aiheutuu Siikajoen kunnalle, jolle viranhaltijan 40 %:n työosuus oli osoitettu tai vireille tulleiden lupahakemusten käsittelyaikataululle ja sitä myöten mahdollisesta haittaa yrityksille. Ei ole huomioitu myöskään sitä seikkaa, että uuden ympäristötarkastajan tullessa valituksi, joutuu hän tutustumaan lukuisiin projekteihin ja kuntien erityispiirteisiin alusta lähtien. Edellinen viranhaltija oli omalla ajallaan neuvonut ja loppuaikana myös avustanut viranhaltijaa, jolloin myöskin hänen antamansa työpanoksen merkitys on sivuutettu. Päätös on siihen nähden myös kohtuuton, että on vaadittu viranhaltijan alusta saakka pystyvän hoitamaan yksin kahden kunnan ympäristöasioita, kun molemmissa kunnissa on yhtä aikaa laajoja hankkeita vireillä. Esimerkiksi Pyhäjäjoen kunnassa oli tullut vireille viisi maa-ainesten ottoa koskevaa lupahakemusta, ja tiedossa oli ainakin kuudennen asian mahdollisuus tulla vireille. Viranhaltijalla oli pitkä lupakäsittelykokemus valtion puolelta, ja oli pätevä hoitamaan lupa-asioita. Työnantajan olisi pitänyt ottaa huomioon priorisointihaasteet toisen kunnan intressit ollessa mukana, ja olisi myös pitänyt pystyä antamaan kohtuullinen aika tutustua työtehtäviin muun muuassa oma-aloittesesti opiskelemalla.

 

Teknisen lautakunnan ja viranhaltijoiden tulee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisina hoitaa tehtäviään lainsäädännön edellyttämällä tasolla, pysyä riippumattomana kunnan taloudesllisista intresseistä, kohdella asukkaita sekä asiakkaita ja heidän lupahakemuksiaan tasapuolisesti. Kunnan ympäristönsuoeluviranomainen ei voi näiden periaatteiden vastaisesti olla vaikutusvaltaisten ja lautakunnan ulkopuolisten henkilöiden ohjattavissa. Vaadin, että tämän oikaisuvaatimksen käsittely ja päätöksenteon yhteydessä otetaan huomioon myös viranhaltijan esittämät, liitteinä olevat, seikat.”

 

Oikaisuvaatimuksen hylkäämisen perusteet:

 

Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, ettei virkasuhteen purkamiselle koeaikana ole hyväksyttävää syytä. Koeajan tarkoituksena on antaa työnantajalle mahdollisuus arvioida viranhaltijan soveltuvuutta virkaan ja tehtävissä suoriutumista. Koeaikana virkasuhde voidaan purkaa päättymään välittömästi, kunhan purkaminen ei perustu syrjivään tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasialliseen perusteeseen. Tässä asiassa purkamisen perusteena on ollut työnantajan koeajan kuluessa tekemä arvio viranhaltijan puutteellisesta työsuorituksesta. Peruste on koeajan tarkoitukseen nähden asiallinen ja hyväksyttävä.

 

Koeaikapurkua arvioidaan koko koeaikaan liittyvien puutteellisten työsuoritusten pohjalta. Koeaika ei ”nollaudu” esihenkilön vaihtuessa. Esittelijän on valmisteltava asia ja tehtävä päätösehdotus virkavastuulla asiassa käytettävissä olevien faktojen perusteella.

 

Viranhaltijalle on ennen päätöksentekoa varattu tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen purkamisen syistä. Asiassa on lisäksi dokumentoitu väliarviointi 4.5.2026 sekä kuulemistilaisuus 26.5.2026. Viranhaltijan oma näkemys on kirjattu asiakirjoihin, ja se on ollut lautakunnan käytettävissä oikaisuvaatimusta ratkaistaessa.

 

Väliarvioinnissa on käyty läpi työnantajan havaitsemat puutteet viranhoidossa, ja siitä on laadittu oma pöytäkirja, joka on ollut asian käsittelyaineistossa. Viranhaltijalle on ennen purkupäätöstä varattu tilaisuus saada tieto työnantajan arvioinnista ja lausua niistä oma näkemyksensä. Viranhaltijalta on pyydetty ja hän on esittänyt oma näkemyksensä väliarvioinnissa 4.5.2026 ja kuulemistilaisuudessa 26.5.2026 ja myös nämä seikat on kirjattu pöytäkirjaan.

 

Siikajoen kunnan kanssa on ollut hyvä keskusteluyhteys koko prosessin ajan ja Siikajoen kunnan kanssa on neuvoteltu uudet työ- ja maksuosuudet. Viranhoidon puutteilla on ollut vaikutuksia myös Siikajoen kunnan tehtäväkokonaisuuteen ja työn järjestämiseen.


Oikaisuvaatimuksessa esitettyjen Siikajoen kuntaa koskevien vaikutusten osalta lautakunnalle on selvitetty Siikajoen teknisen johtajan mielipide asiaan. Siikajoen kunnalle ei koeta viranpurkupäätöksestä koituvan kohtuutonta haittaa. Siikajoen teknisen johtajan mielipide tukee Pyhäjoella tehtyä kokonaisarviota, mutta ei muodosta asiassa uutta erillistä purkuperustetta.

 

Työnantaja on ottanut huomioon tehtävään perehtymisen ja uuden tehtäväkokonaisuuden omaksumisen vaatiman ajan. Kokonaisarvion mukaan viranhaltijan tehtävissä suoriutuminen ei kuitenkaan koeajan kuluessa vastannut niitä vaatimuksia, joita viran hoitaminen edellyttää.

 

Yhteenveto

 

Virkasuhteen purkaminen koeajalla on perustunut työnantajan koeajan kuluessa tekemään kokonaisarvioon viranhaltijan tehtävissä suoriutumisesta. Purkaminen ei ole perustunut syrjivään tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasialliseen perusteeseen. Viranhaltijalle on ennen päätöksentekoa varattu tilaisuus tulla kuulluksi, ja hänen esittämänsä seikat on otettu huomioon asiassa. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty perusteita, joiden johdosta päätöstä olisi muutettava.

 

 

Ehdotus:

Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös: