RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 50
Vaatimus hulevesien purkuputken poistamisesta/siirtämisestä
Teknltk 26.05.2026 § 50
225/10.03.00.07/2024
Tekniselle lautakunnalle on esitetty vaatimus jossa vaaditaan, että Pyhäjoen kunnan tekninen lautakunta laittaa täytäntöön lautakunnan päätöksen § 10 (28.1.2025) sekä antaa rakentamislain 138 §:n mukaisen määräyksen teettämisuhalla kiinteistön (kortteli 536, tontti 2) omistajalle kiinteistöllä sijaitsevan lainvastaisen hulevesien purkuputken poistamisesta ja/tai sen siirtämisestä päätöksen mukaiseen paikkaan Kivitien sivuojaan.
Teknisen johtajan esitys asiassa:
Tekninen lautakunta on delegointipäätöksessään § 9 (27.1.2026) siirtänyt rakennusvalvontaviranomaiselle osoitettua toimivaltaansa vedenjuoksusta johtuvan haitan korjaamis- ja poistamismääräyksen osalta viranhaltijalle.
Delegoinnin perusteella asian selvittäminen, arviointi sekä mahdollisten määräysten antaminen kuuluvat toimivaltaiselle viranhaltijalle. Mikäli asiassa arvioidaan edellytettävän rakentamislain mukaisia pakkokeinoja, asia voidaan saattaa lautakunnan ratkaistavaksi viranhaltijavalmistelun perusteella. Pakkokeinojen käyttäminen on viimeinen vaihe, jota edeltää korjaamis- tai poistamismääräyksen lisäksi myös asianomaisten kuulemiset.
Lautakunta ei käsittele yksittäisiä asioita, jotka kuuluvat delegointipäätöksen mukaisesti viranhaltijan toimivaltaan.
Ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää merkitä vaatimuksen tiedoksi.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.