RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite10 | Tuhkasennokan ranta-asemakaavakartta ehdotus II 14.10.2024 | |
Liite11 | Tuhkasennokan ranta-asemakaavaselostus, kh 2.12.2024 |
Ulko-Maunuksen, Syölätin ja Tuhkasennokan ranta-asemakaava / OAS ja kaavaluonnos / Kaavaehdotus / Kaavaehdotus II Tuhkasennokka / Kaavan hyväksyminen
Khall 16.01.2023 § 16
Pohjankylän ja Etelänkylän osakaskunnat ovat laatimassa omistamilleen alueille Ulko-Maunukseen, Syölättiin ja Tuhkasennokalle MRL 74 § :n mukaista ranta-asemakaavaa. Ranta-asemakaavoitus kohdistuu Merenrannikon rantaosayleiskaavan mukaisille loma-asuntoalueille, uusia rakennuspaikkoja ranta-asemakaavalla ei olla muodostamassa. Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä n. 14 hehtaaria.
Ranta-asemakaavoitettavalla alueella on yhteensä 36 olevaa lomarakennuspaikkaa. Rakennuspaikoista neljä sijoittuu Ulko-Maunukseen, 16 Syölättiin (kaksi rakentamatonta rakennuspaikkaa) ja 16 Tuhkasennokalle (kolme rakentamatonta rakennuspaikkaa).
Kolme Tuhkasennokan lomarakennuspaikkaa sijoittuu Etelänkylän osakaskunnan puolelle. Etelänkylän osakaskunta on valtuuttanut Pohjankylän osakaskunnan toimimaan puolestaan, valtakirja liitteenä.
Ranta-asemakaavan laatimisen tavoitteena on muodostaa oleville rakennuspaikoille ohjeelliset tonttirajat, mikä parantaa lomarakennusten omistajien oikeudellista asemaa nykyiseen osakaskunnan vuokratonttijärjestelmään verrattuna. Paloturvallisuutta parannetaan osoittamalla tonteille rakennusalat. Lisäksi ranta-asemakaavalla selkeytetään pihapiirien hallintarajoja sekä kulku-/tieoikeuksia. Rantayleiskaavaan verrattuna ranta-asemakaavalla voidaan paremmin huomioida myös alueiden ominaispiirteet.
Ranta-asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Pyhäjoen kuulumiset -lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla samalla kertaa.
Liitteet:
-Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.10.2022
-Kaavaselostus 28.10.2022 viranomaisversio
-Kaavaselostus 28.10.2022
-Kaavakartta ja -määräykset 28.10.2022, Ulko-Maunus
-Kaavakartta ja -määräykset 28.10.2022, Syölätti
-Kaavakartta ja -määräykset 28.10.2022, Tuhkasennokka
-Valtakirja 10.10.2022
-Kuulutus
-Lausuntopyyntö
Ehdotus:
Kunnanhallitus
- hyväksyy 28.10.2022 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja luonnosvaiheen kaava-asiakirjat,
- asettaa OAS:n ja kaavaluonnosasiakirjat nähtäville kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internet-sivuille,
- kuuluttaa OAS:n ja kaavaluonnosasiakirjojen nähtävillä olosta kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla,
- lähettää OAS:n tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle
- pyytää kaavaluonnoksesta lausunnot viranomaisilta ja muilta osallisilta
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 29.05.2023 § 142
Ranta-asemakaavaluonnos oli yleisesti nähtävillä 19.1.-20.2.2023. Nähtävilläoloaikana asemakaavaluonnoksesta saatu palaute on esitetty kaavaselostuksen kohdassa 5.2 Luonnosvaiheen kuuleminen. Luonnosvaiheen jälkeen tehdyt muutokset on kuvattu kaavaselostuksen kohdassa 6.3 Ranta-asemakaavaehdotus.
Liitteenä seuraavat Ulko-Maunuksen, Syölätin ja Tuhkasennokan ranta-asemakaavan ehdotusvaihetta koskevat asiakirjat:
-Kaavaselostus 24.5.2023 viranomaisversio
-Kaavaselostus 24.5.2023
-Kaavakartta ja -määräykset 24.5.2023, Ulko-Maunus
-Kaavakartta ja -määräykset 24.5.2023, Syölätti
-Kaavakartta ja -määräykset 24.5.2023, Tuhkasennokka
-Kuulutus
-Lausuntopyyntö
Ulko-Maunuksen, Syölätin ja Tuhkasennokan ranta-asemakaavan ehdotusvaiheeseen liittyvät asiakirjat, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä tiedot käsittelyvaiheista löytyvät Pyhäjoen kunnan internet-sivuilta osoitteesta
https://www.pyhajoki.fi/ulko-maunuksen-syolatin-ja-tuhkasennokan-ranta-asemakaava
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy 24.5.2023 päivätyt ehdotusvaiheen kaava-asiakirjat,
2) asettaa ranta-asemakaavaehdotuksen yleisesti nähtäville 1.6.-1.8.2023 väliseksi ajaksi Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internetsivuille,
3) kuuluttaa ranta-asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Kuulumiset- lehdessä, Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla,
4) tiedottaa kaavaehdotuksen nähtävillä olosta kaavamuutosalueeseen rajautuvat maanomistajat kirjeitse,
5) pyytää lausunnot viranomaisilta.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 14.10.2024 § 264
Ulko-Maunuksen, Syölätin ja Tuhkasennokan ranta-asemakaavaehdotus oli yleisesti nähtävillä 1.6.-1.8.2023. Nähtävilläoloaikana asemakaavaehdotuksesta saatiin neljä lausuntoa ja neljä muistutusta.
Ehdotuksesta saatu palaute sekä palautteen johdosta tehdyt muutokset ja täydennykset on esitetty kaavaselostuksen kohdassa 5.3 Ehdotusvaiheen kuuleminen.
Ulko-Maunuksen, Syölätin ja Tuhkasennokan ranta-asemakaavaehdotuksesta saatujen palautteiden käsittelyn jälkeen kolme ranta-asemakaava-aluetta päätettiin jakaa omiksi ranta-asemakaavoiksi ja asettaa ne omina kaavaehdotuksina uudelleen nähtäville.
Ehdotusvaiheen jälkeen tehdyt muutokset on kuvattu kaavaselostuksen kohdassa 6.4 Ranta-asemakaavaehdotus II. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen Tuhkasennokan ranta-asemakaavan kaavakartalle on lisätty luo-1 alue (luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas alue) määräyksineen. Kaavaselostusta on täydennetty ELY:n lausunnon edellyttämällä tavalla.
Liitteenä seuraavat Tuhkasennokan ranta-asemakaavan ehdotusvaihetta koskevat asiakirjat:
-Kaavaselostus 14.10.2024 viranomaisversio
-Kaavaselostus 14.10.2024
-Kaavakartta ja -määräykset 14.10.2024
-Kuulutus
-Lausuntopyyntö
Tuhkasennokan ranta-asemakaavan ehdotusvaiheeseen liittyvät asiakirjat, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä tiedot käsittelyvaiheista löytyvät Pyhäjoen kunnan internet-sivuilta osoitteesta
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy 14.10.2024 päivätyt ehdotusvaiheen II kaava-asiakirjat,
2) asettaa Tuhkasennokan ranta-asemakaavaehdotuksen yleisesti nähtäville 21.10.-22.11.2024 väliseksi ajaksi Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internetsivuille,
3) kuuluttaa Tuhkasennokan ranta-asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta Kuulumiset- lehdessä, Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla,
4) tiedottaa kaavaehdotuksen nähtävillä olosta kaavamuutosalueeseen rajautuvat maanomistajat kirjeitse,
5) pyytää lausunnot viranomaisilta.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 02.12.2024 § 314
Tuhkasennokan ranta-asemakaavaehdotus oli yleisesti nähtävillä 21.10.-22.11.2024. Ehdotuksesta saatiin yksi muistutus, joka koski tonttia 1 korttelissa 10. Muistutuksen johdosta kaavaan ei ole tarpeen tehdä muutoksia.
Kaavoittajan vastine muistutukseen on sisällytetty kaavaselostukseen kohtaan 5.4.
Liitteenä seuraavat Tuhkasennokan ranta-asemakaavan hyväksymisvaihetta koskevat asiakirjat:
-Kaavaselostus 2.12.2024
-Kaavakartta ja -määräykset 14.10.2024
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy MRL 52 §:n mukaisesti Tuhkasennokan ranta-asemakaavan liiteasiakirjojen mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
___________
Valt 11.12.2024 § 110
210/10.02.03/2023
Päätös:
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
- - - - - - - - - -
Merkittiin, että valtuutettu Mikko Koskela poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |