RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 234
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston työskentelyn arviointi
Khall 09.09.2024 § 234
182/00.01.02.00/2024
Valtuuston rooli kunnan strategisena johtajana on sen tärkein tehtävä.
Valtuuston rooli kunnan toiminnan, talouden ja kuntakehityksen ohjaajana sekä kunnan asukkaiden itsehallinnon ensisijaisimpana toteuttajana tulee olla vahva. Toimintaympäristön analysointi, muutossuuntien havaitseminen, ajantasaisen strategian luominen ja sen arviointi ovat valtuustotyöskentelyn ydintä.
Valtuustokausi 2021 – 2025 on tulossa loppusuoralle. Suomen Kuntaliitto suosittelee, että valtuustot arvioisivat ammattijohdon avustamana omaa toimintaansa, saavuttamiaan tuloksia, käyttämiään työskentelytapoja sekä toimintansa kehittämistarpeita. Itsearvioinnin yhteydessä olisi tärkeää kartoittaa, miten valtuutetut ovat kokeneet edellytyksensä hoitaa valtuutetun työtä ja mahdollisuutensa vaikuttaa valtuustotyön kautta sekä mihin suuntaan valtuustotyötä olisi heidän mielestään kehitettävä.
Itsearviointi voidaan toteuttaa kyselylomakkeella, johon kaikki valtuutetut vastaavat henkilökohtaisesti. Menossa olevan valtuustokauden työskentelyn arviointi ja tulevaisuuden suunnittelu tehdään kunnan sisäisenä työnä. Arviointityön tueksi on Kuntaliitossa laadittu mallilomake (liite).
Ehdotus:
Kunnanhallitus lähettää valtuutetuille liitteenä olevan itsearviointilomakkeen täytettäväksi. Lomake palautetaan henkilökohtaisena arviona palautuskuoressa 30.9.2024 mennessä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |