Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 17


 

Nimeämispyyntö varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen oppimisen tuen Purje - Seglet -verkostoon

 

Sivltk 22.02.2024 § 17  

28/12.00.02/2024 

Purje - Seglet -verkoston toiminnan tavoitteena on kehittää sekä kansallisesti

että paikallisesti tuen järjestämisen käytäntöjä varhaiskasvatuksessa,

esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Verkostossa valmistaudutaan vuoden 2024

aikana mahdollisiin tukea koskeviin lainsäädännön ja opetussuunnitelmien

muutoksiin. Verkostossa tarkastellaan paikallisesti voimassa olevia tuen

suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin liittyviä rakenteita, prosesseja ja

yhteistyön muotoja. Verkostossa voidaan jakaa paikallista osaamista ja hyviä

käytäntöjä.

 

Verkostoon nimetyt henkilöt saavat verkoston sähköisen työtilan kautta tietoa

varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa järjestettävän

oppimisen tuen kansallisesta kehittämisestä. Verkoston jäsenet osallistuvat sekä

verkostotapaamisten etätyöskentelyyn että verkoston sähköisessä työtilassa

käytävään keskusteluun. Verkoston työskentelyn kautta paikallisia ilmiöitä ja

tarpeita tuodaan myös tiedoksi Opetushallituksen asiantuntijoille.

Verkostoon kohdentuva työ rajoittuu pääasiassa verkostotapaamisiin, joita

järjestetään verkkoyhteyden välityksellä 6-8 kertaa vuodessa. Verkostoon

osallistuminen ei aiheuta kuluja. Opetushallitus ei korvaa verkostoon

osallistumiseen liittyvää työtä.

 

Opetushallitus pyytää kuntaa nimeämään kaksi henkilöä kaksikielisen Purje-verkoston/nätverket Seglet jäseneksi. Opetushallitus toivoo, että toinen henkilö olisi varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa järjestettävän tuen koordinoinnista ja kehittämisestä vastaava henkilö ja toinen perusopetuksessa järjestettävän tuen koordinoinnista ja kehittämisestä vastaava henkilö. Verkosto käynnistyy

ja vakiintuu kevään 2024 aikana.

 

Ehdotus:

Sivistyslautakunta nimeää kaksi henkilöä Purje-Seglet verkoston jäseniksi, toisen varhaiskasvatuksen ja toisen perusopetuksen palveluista.

 

Päätös:

Sivistyslautakunta nimesi verkostoon jäseniksi varhaiskasvatusjohtaja Kati Haaralan ja erityisopetuksen koordinaattori Niina Malisen.