Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 15


Liite1 Pyhajoen_kunnan_hallintosaanto_2024_6.2.2024

 

Hallintosäännön delegointi viranomaistehtävien osalta 2024-

 

Teknltk 27.02.2024 § 15  

178/00.01.01.00/2021 

Pyhäjoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt uuden hallintosäännön

kokouksessaan 5.2.2024 §4 ja se on astunut voimaan 6.2.2024. Koska hallintosääntöä on päivitetty, tulee siihen liittyvät delegointimääräykset päivittää.
 

Hallintosäännön 28§ Toimivallan edelleen siirtäminen:

 

"Tämän säännön mukaiseen päätöksentekoon oikeutettu toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa edelleen, jos se hallinnon joustavaksi järjestämiseksi on tarpeellista. Toimivaltaa siirretään toimielimen tai viranhaltijan erillisellä päätöksellä, josta toimitetaan ote tämän hallintosäännön arkistokappaleen liitteeksi.

Siirrettyä toimivaltaa ei saa siirtää edelleen (subdelegointikielto)."
 

Hallintosääntöön on kirjattu teknistä lautakuntaa koskien seuraavaa:


9 § Tekninen lautakunta


Teknisessä lautakunnassa on 7 jäsentä.

Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja nimeää heistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakuntien 5 jäsenen tulee olla valtuutettuja ja 2 muun valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

 

24 § Teknisen lautakunnan tehtävät ja toimivalta


Lautakunnan tehtävänä on vastata kunnan

-       arvoltaan korkeintaan 500 000 € yhdyskuntatekniikan (pois lukien vesihuolto) ja kiinteistöjen rakennuttamisesta, ja rakentamisesta,

-       kunnossapidosta sekä keskitetystä tilahallinnasta;

-       liikennejärjestelyistä ja liikenneturvallisuudesta;

-       lämpölaitosasioista;

-       mittaustoiminnasta;

-       rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä;

-       ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä;

-       maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä;

-       yleisen jätehuollon valvontaviranomaisen tehtävistä;

-       vesi- ja maastoliikennelain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä;

-       vesihuoltolain kunnan valvontaviranomaisen tehtävistä;

-       romuajoneuvojen siirtämisestä.

 

Tekninen lautakunta käyttää sitä päätösvaltaa, joka lakien ja asetusten nojalla kuuluu kunnan:

 

-          rakennusvalvontaviranomaiselle;

-          ympäristölautakunnalle;

-          maa-aineslupaviranomaiselle;

-          kunnan leirintäalueviranomaiselle;

-          yleiselle jätehuollon valvontaviranomaiselle;

-          kemikaalivalvontaviranomaiselle:

-          tai joka muutoin luonnonsuojelua, ympäristöä, maankäyttöä ja rakentamista koskevan lain tai asetuksen nojalla on annettu kunnan tehtäväksi, ellei ratkaisuvaltaa erikseen tämän hallintosäännön nojalla ole määritelty kunnanhallituksen tai valtuuston tehtäväksi.


Tekninen lautakunta ratkaisee asiat, jotka koskevat
 

-          rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun maksujen määräämistä;

-          talousarviossa hyväksyttyjen hankkeiden urakoitsijoiden ja konsulttien valintaa, urakka- ja konsulttisopimusten hyväksymistä ja allekirjoittamista sekä niihin liittyviä tehtäviä ja rakennustyön aloittamisaikaa;

-          sellaisten kunnan rakennushankkeiden suunnitelmien hyväksymistä, joiden rakennuskustannukset ovat korkeintaan 500.000 euroa;

-          kunnan kiinteistöjen ja yhdyskuntatekniseen huoltoon kuuluvien laitteiden ja laitosten rakennusaikaisia ja pysyviä vahinkovakuutuksia;

-          korvauksia maan käytöstä tiealueena tai yhdyskuntatekniikkaa varten tarvittavien johtojen, johtimien, kojeiden ja laitteiden sijoituspaikkana sekä korvauksista kunnan omistukseen MRL 94 §:n mukaan siirtyvästä katualueesta;

-          liikennemerkin, muun liikenteen ohjauslaitteen tai taajamamerkin asettamista kaduille ja muille teille ja liikennealueille, joilla kunta toimii tienpitäjänä;

-          sopimuksen tekemistä kunnan yksityisen tiekunnan kanssa tienpidosta;

-          päävastuualueensa irtaimen käyttöomaisuuden vuokraamista, myyntiä, käytöstä poistamista ja poistetun irtaimiston myyntiä, muuhun käyttöön luovuttamista tai hävittämistä;

-          avustusten myöntämistä kunnan varoista yksityisten teiden tienpitoon myönnettyjen määrärahojen puitteissa;

-          teiden ja katujen nimeämistä;

-          katusuunnitelman vahvistamista;

-          katualueen haltuun ottamista;

tietoimitusten toimitusmiehen määräämistä.

 

Esitys hallintosäännöllä tekniselle lautakunnalle siirretyn päätösvallan

siirtämisestä lautakunnan alaisia virkoja tai tehtäviä hoitaville:

 

1. Tekninen lautakunta siirtää ratkaisuvallan Pyhäjoen kunnan

rakennusvalvonnasta vastaavalle rakennustarkastajalle

seuraavissa asioissa:

 

-       vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen

-       rakennus-, toimenpide- ja purkamisluvan myöntäminen

-       rakennusjärjestyksen mukaisten toimenpideilmoitusten käsittely

-       lupien voimassaolon jatkaminen

-       aloittamisoikeuden myöntäminen

-       lupa- ja valvontamaksun maksuunpanon määrääminen

-       rakennuttajavalvonta, asiantuntijatarkastus ja ulkopuolinen tarkastusluvan myöntäminen

-       rakennusrasitteen perustaminen, poistaminen ja muuttaminen

-       asemakaavarasitteen perustaminen

-       yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamispäätös

-       yhdyskuntateknisten laitteiden muuttamisen ja poistamisen päätös

-       kiinteistöjen yhteisjärjestelymääräys

-       vedenjuoksusta johtuvan haitan korjaamis- tai poistamismääräys asemakaava-alueella, lukuun ottamatta pakkokeinopäätöksiä

-       rakennuksen tai rakennelman kunnossapitovelvoitteen asettaminen, purkumääräyksen antaminen tai käyttökieltoon asettaminen lukuunottamatta pakkokeinopäätöksiä

-       ympäristön siistimismääräyksen antaminen, lukuunottamatta pakkokeinopäätöksiä

-       rakennustyön loppuunsaattamismääräys, lukuun ottamatta pakkokeinopäätöksiä

-       vähäisen poikkeuksen myöntäminen rakennuslupa-asian yhteydessä

-       päättää osoitemerkinnästä

-       päättää rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolosta suunnittelutarvealueella

-       ilmoittaa asianomaisille viranomaisille toimesta tai laiminlyönnistä, oka johtaa rakennustyön keskeyttämiseen, teettämisuhkaan tai uhkasakkoon

-       antaa pyydettäessä lausuntoja kunnanhallitukselle MRL:n tarkoittamissa poikkeamismenettelyissä ja suunnittelutarveratkaisuissa lisäksi kaikki MRL:n ja muiden lakien edellyttämät rakennuslupaviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvat asiat

 

Rakennustarkastaja voi tarvittaessa siirtää delegoidun asian käsittelyn tekniselle lautakunnalle.

 

 

2. Tekninen lautakunta siirtää ratkaisuvallan Pyhäjoen kunnan

ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä hoitavalle ympäristösihteerille seuraavissa asioissa:

 

-       päättää kunnan toimivallassa olevat ympäristöluvat ja niihin liittyvät vakuudet (Ympäristönsuojelulaki 527/2014, 22, 34, 59 - 61 §)

-       käsittelee ympäristönsuojelulain mukaiset kunnan toimivallassa olevat  ilmoitukset (YSL Luku 10 a) ja ilmoitukset toiminnan rekisteröintiä varten (YSL 116 §), ilmoitukset melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta (YSL 118 §), ilmoitukset koeluonteisesta toiminnasta (YSL 119 §) sekä ilmoitukset poikkeuksellisista tilanteista (YSL 120 §) ja tekee näihin ilmoituksiin liittyvät päätökset (YSL 122 §)

-       päättää maa-ainesten ottamisen luvista (Maa-aineslaki 555/1981 7 §), lupamääräysten muuttamisesta ja lupapäätöksestä poikkeamisesta (MAL 16 §) ja

-       hyväksyy ottamiseen liittyvät vakuudet ja niiden vapautukset (MAL 11 § ja 12 §) sekä päättää luvan voimassaolon jatkamisesta (Maa-aineslaki 10 §)

-       hyväksyy maa-aineslain mukaisten otto-oikeuksien siirrot (MAL 13 a§)

-       päättää alueen omistajan hakemuksesta tai suostumuksesta luonnonmuistomerkkien kuten puun, puuryhmän, siirtolohkareen rauhoittamisesta ja niiden merkitsemisestä yksityisen omistamalla maalla sekä vastaavasti rauhoituksen lakkaamisesta ja merkkien poistamisesta (Luonnonsuojelulaki (LsuL 9/2023 95-96 §)

-       päättää kunnan hallinnassa olevalla alueella luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta ja rauhoituksen purkamisesta sekä merkitsemisestä (LsuL 9/2023 95-96 §)

-       päättää rakennusvalvontaviranomaista kuultuaan maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamista maisemaa muuttavista maarakennustöistä, puiden kaatamisista tai muista näihin verrattavista toimenpiteistä eli maisematyöluvista (Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999, 128 § ja 130§)

-       tarkistaa leirintä-alueilmoitukset ja päättää toimintaan annettavista kunnan leirintäalueviranomaisen määräyksistä (Ulkoilulaki 606/1973 19 - 21 §)

-       valvoo leirintäalueiden toimintaa tarkastusoikeudella ja voi antaa toiminnasta tarvittaessa huomautuksia (UlkoiluL 23 - 24 §) (ilman hallintopakkoa)

-       päättää vesihuoltolain mukaisista vesijohtoverkostosta, jätevesiverkostosta ja hulevesiverkostosta haetuista vapautushakemuksista (Vesihuoltolaki 119/2001, 11 ja 17 c §:n)

-       päättää maastoliikennelain mukaisista luvista moottorikäyttöisten ajoneuvojen toistuviin ja pysyviin harjoituksiin ja kilpailuihin (Maastoliikennelaki 1710/1995, 30 §)

-       päättää vesiliikennelain mukaisista luvista moottorikäyttöisten ajoneuvojen toistuviin ja pysyviin harjoituksiin ja kilpailuihin (Vesiliikennelaki 782/2019,  106 §)

-       antaa oikeuden vastaanottaa ja käsitellä lannan aumavarastointi-ilmoituksia ja tehdä tarkastuksia ilmoitusten johdosta (Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014, 9 §).

-       hoitaa ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain, kemikaalilain ja maa-ainesten oton valvontatehtäviä valvontaan liittyvin tarpeellisin tarkastusoikeuksin, mittaus- ja näytteenotto-oikeuksin (YSL 172 §, JäteL 122, 123 §, VesiL 14 luku 3 §, Kemikaalilaki 599/2013, 11, 48 - 49 §, MAL 14 §)

-       panee maksuun ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain lupamaksut ja valvonta- ja tarkastusmaksut sekä muut ympäristönsuojeluviranomaisen maksut lautakunnan hyväksymien voimassa olevien taksojen mukaisesti

-       päättää kiireellisissä tapauksissa kehotusten, kieltojen ja määräysten antamisesta ympäristönsuojelulain ja jätelain rikkomusten ja laiminlyöntien oikaisemiseksi (YSL 175 §, 182 §, JäteL 126 §) ja velvoittaa tarvittaessa kehottamalla vastoin maa-aineslakia ja sen säädöksiä toimivaa noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai palauttamaan tehdyn työn vaikutukset tai palauttamaan vallinnut olotila (MAL 14 §)

-       päättää kehotuksista lopettaa säännösten tai määräysten vastainen menettely ja ryhtyy hallintopakkoasian vireille saattamiseksi (YSL 179 §, JäteL 129 §, MAL 14 §, Vesilaki 587/2011, 14 luku 4 §)

-       päättää rikosasioissa ilmoituksen tekemisestä poliisille, kun lain vastainen teko tai laiminlyönti ei ole vähäinen tai yleisen edun voidaan katsoa vaativan syytteen nostamista (YSL 188, 189 §, JäteL 136 §, MAL 18 §, VesiL 14 luku 2 §)

-       päättää ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi annettavista tarpeellisista yksittäisistä määräyksistä (YSL 180 §) (ilman hallintopakkoa),

-       päättää välitöntä vaaraa ihmisille aiheuttavan tai välitöntä ja huomattavaa haittaa ympäristölle aiheuttavan toiminnan keskeyttämisestä (YSL 181 §, 182 §) ja päättää maa-aineslain ja ottamisluvan vastaisen ainesten ottamisen keskeyttämisestä (MAL 15 §)

-       myöntää poikkeukset kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä (YSL 202 §),

-       päättää ympäristölupa-asian siirtämisestä aluehallintoviraston ratkaistavaksi (YSL 36 §),

-       määrää roskaantuneen alueen puhdistamisesta (JäteL 646/2011, 75 §) (ilman hallintopakkoa), päättää tarkastuksen perusteella roskaamisen estämiseksi ja jätehuollon järjestämiseksi annettavista yksittäisistä määräyksistä (JäteL 125 §)

-       tarkistaa ja merkitsee ilmoitukset jätteiden ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin (JäteL 100 §)

-       käsittelee ja ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivallassa olevaa ojitusta koskevan erimielisyyden (VesiL 5 luku, 5 §)

-       antaa kieltoja ja määräyksiä ojituksessa tai ojan käytössä todetun vesilain vastaisen menettelyn oikaisemiseksi (VesiL 14 luku, 4 §)

-       antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnon kiireellisissä tapauksissa muille viranomaisille esim. ympäristölupien käsittelyyn tai ympäristövaikutusten arviointiin liittyvissä asioissa, kaavoitusasioissa ja muissa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa lupa- tai valvonta-asiassa, sekä

-       antaa ympäristönsuojeluviranomaiselta pyydetyn vastineen/selityksen/ lausunnon kiireellisissä tapauksissa ympäristölautakunnan aiemmin ratkaisemasta asiasta, jota koskevasta valituksesta Pohjois-Suomen, Vaasan hallinto-oikeus tai Korkein hallinto-oikeus pyytää lausuntoa. Viranhaltijan on viivytyksettä saatettava antamansa lausunto tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa voi muuttaa lausuntoa.

-       käyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen yleistä puhevaltaa (YSL 22 §)

-       käyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen puhevaltaa muutoksenhakutarkoituksessa, jos päätösasia on ratkaistu ympäristönsuojeluviranomaisen aiemman kannanilmaisun vastaisesti. Viranhaltijan on viivytyksettä saatettava antamansa lausunto tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa voi muuttaa kannanottoa.

 

Ympäristösihteeri voi tarvittaessa siirtää delegoidun asian käsittelyn tekniselle lautakunnalle.

 

 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää siirtää hallintosäännössä sille määrättyä
ratkaisuvaltaa alaisilleen viranhaltijoille selostusosan mukaisesti.

 

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

 

Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle
 

Tiedoksi: Keskushallinto

Kunnanhallitus
Teknisten palveluiden henkilöstö