Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 18



 

Aatosvainion ja Annalantien välinen kevyenliikenteenväylä / katusuunnitelmien nähtävilläpito / suunnitelmien hyväksyminen / urakoitsijan valinta

 

Teknltk 26.04.2022 § 38 

 

 

Tekniset palvelut on teettänyt Maveplan Oy:llä suunnitelmat Aatosvainion ja Annalantien välille toteutettavalle kevyenliikenteen väylälle.

Hankkeessa on tarkoitus rakentaa valaistu väylä entisen johtolinjan paikalle Aatosvainion uuden kevyenliikenteen väylän päästä Annalantien korotetulle kevyenliikenteen väylälle. Varsinaisen väylän pituus on noin 520 metriä ja siihen liittyvät haarat Vainiontielle ja Pormannintielle yhteensä noin 160 metriä.

Liitteenä kuulutus, asemapiirros, pituusleikkaukset ja tyyppipoikkileikkaukset.

 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää asettaa Aatosvainion ja Annalantien välisen kevyenliikenteenväylän katusuunnitelmaehdotuksen nähtäville ajalle 2.5.2022 - 18.5.2022 kunnan ilmoitustaululle ja kotisivuille sekä julkaista liitteenä olevan kuulutuksen kotisivuilla ja Pyhäjoen Kuulumiset -lehdessä.

 

Päätös:


Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

 

Muutoksenhaku: Ei muutoksenhakua
 


 

Teknltk 31.05.2022 § 47 

 

 

Katusuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 2.5 - 18.5.2022 välisenä aikana.

Nähtävilläoloaikana on saapunut yksi huomio (oheismateriaalina). Se ei kuitenkaan liity varsinaiseen suunnitelmaan, joten se voidaan jättää huomioimatta.

Vuoden 2022 talousarviossa hankkeelle (kevyenliikenteen väylä ja kesäpolku

rantaan) on varattu yhteensä 100.000 € (brutto 200.000 ja avustus 100.000). Tarficom ei myöntänyt hankkeelle haettua avustusta. Kustannusarvio ilman kesäpolkua (oheismateriaalina) ylittää varatun määrärahan.
 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää
- hyväksyä liitteenä olevat katusuunnitelmat;
- todeta, että rakenne-, valaistus- ja muita teknisiä suunnitelmia täsmennetään vielä;
- todeta, että talousarviossa myönnetty määräraha ei riitä hankkeen toteuttamiseen

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________


Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle

 

 

 

 

 

Teknltk 28.02.2023 § 18  

80/10.03.01.01.00/2022 


Vuoden 2022 talousarviossa on varattu 200.000,00 euroa Aatosvainio - Annala kevyenliikenteen väylän rakentamiselle. Määrärahaan sisältyy myös polkuyhteys Pormannintieltä jokirantaan.

Tekniset palvelut on julkaissut hankkeen tarjouspyynnön siten, että määräaika tarjousten jättämiselle on päättynyt 22.2.2023 klo 12.00. Tarjouspyyntö on oheismateriaalina.

Määräaikaan mennessä saapui kolme tarjousta. Tarjouksen jättivät

-          Niskasen Maansiirto Oy 

-          Pentti Hämeenaho Oy

-          Maanrakennus E. Majava Oy
 

Avauspöytäkirja on liitteenä.

Halvimman tarjoushinnan on jättänyt Pentti Hämeenaho Oy.

 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää valita Aatosvainio - Annala kevyenliikenteen väylän urakoitsijaksi Pentti Hämeenaho Oy:n tarjoushinnalla 186.400,00 € (alv 0%) sillä ehdolla, että ennen sopimuksen allekirjoittamista pidettävässä sopimuskatselmuksessa allekirjoitukselle ei ilmene esteitä.

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________