Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 101


Liite5 Kuntayhtymän jatkossa huomioitavaa

 

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä / Omistajaohjaus

 

Khall 17.10.2022 § 292 

 

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa 28.9.2022:

 

" Hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset kuntayhtymään

 

Omistajaohjausryhmä 28.03.2022 § 13 

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen

 

OmOhj 25.10.2021  § 21

 

Hyvinvointialueuudistus tulee muokkamaan merkittävästi kuntayhtymän asemaa, toimintaa ja tilannetta. Se vaikuttaa myös omistajien taloustilanteeseen. Erityisesti kiinteistöjen tilanne sekä tukipalvelujen järjestäminen kaipaavat sekä keskustelua, suunnittelua että linjauksia.

 

Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

Käydään keskustelua aiheesta.

 

Omistajaohjausryhmä:

 

Käytiin keskustelu ja merkittiin tiedoksi, että BDO Oy:lta on tilattu kiinteistöjä ja tukipalveluita koskeva selvitys.

 

Yhall 24.11.2021 § 142

 

BDO on tehnyt perusselvityksen kiinteistöjen ja tukipalveluiden nykytilasta sekä erilaisista vaihtoehdoista, miten toimia niiden suhteen hyvinvointialueiden muodostuessa. Selvitys kuvaa perusvaihtoehdot ja niiden vaikutukset. Kuntajohtajat, kuntien kiinteistö- ja talousjohto sekä kuntayhtymän vastaavat viranhaltijat ovat käsitelleet selvitystä ja käyneet keskustelun etenemisestä. Liitteenä on sekä BDOn selvitys että asiaa koskevaa materiaalia hyvinvointialueen valmistelusta. Kuntayhtymäjohtaja antaa tarkemman selostuksen asiasta.

 

Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

Merkitään saadut materiaalit ja selostus tiedoksi. Käydään niiden pohjalta linjaava keskustelu jatkovalmistelun tueksi.

 

Yhtymähallitus:

 

Merkittiin tiedoksi ja käytiin linjaava keskustelu jatkovalmistelun tueksi.

 

OmOhj 13.12.2021 § 25

 

Hyvinvointialueuudistuksesta on tullut esitys ja pyyntö ottaa kantaa mahdolliseen yhteiseen selvitykseen koskien ruokapalveluiden järjestämistä hyvinvointialueella. Kuntajohtajat ovat käyneet tahoillaan keskusteluja tahtotilasta sekä tukipalveluiden osalta että kiinteistökokonaisuudesta. Myös keskustelua mahdollisesta laajemmasta yhteistyöstä Rannikon alueella on käyty.

 

Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

Käydään keskustelua aiheesta ja linjataan jatkovalmistelua.

 

Omistajaohjausryhmä:

 

Käytiin jatkovalmistelua linjaava keskustelu.

 

Yhall 15.12.2021 § 171

 

Omistajaohjausryhmä on käynyt läpi tilannetta ja pohtinut eri vaihtoehtoja. Kuntajohtajat ja kuntayhtymän johtaja kävivät myös neuvottelun, jossa oli mukana kuntayhtymän kuntajohtajien ja kuntayhtymäjohtajan lisäksi Kalajoen kaupunginjohtaja. Neuvottelussa kartoitettiin Rannikon alueen mahdollista yhteistä tahtotilaa.

 

Kiinteistöt

 

Neuvotteluiden perusteella kiinteistöjen osalta näyttäisi järkevimmältä ratkaisulta pyrkiä nykyisen kuntayhtymän alueen yhteiseen sotetilojen yhtiöön. Yhtiöön kerättäisiin nykyinen kuntayhtymän kiinteistöomaisuus sekä kuntien omistamat sotepalveluiden käytössä olevat kiinteistöt. Myös kiinteistöhuolto tulisi tähän yhtiöön. Ennen yhtiön muodostamista on selvitettävä ja ratkaistava mahdolliset veroseuraamukset. Niiden osalta on toivottavaa, että myös valtakunnan tasolla löydetään varainsiirtoveroon liittyvä järkevä ratkaisu. Ennen lopullista ratkaisua on myös selvitettävä ARAn avustuksen vaatimukset erityisesti Siikajoen Mäkelänrinteen ja mahdollisen tulevan Pyhäjoen hankkeen osalta. Yhtiö tulee muodostaa muutoinkin taloudellisesti terveelle pohjalle, jotta se voi tarjota kiinteistönsä täysimittaisesti hyvinvointialueen käyttöön ja pitää huolta niiden kunnosta ja kehittämisestä turvaten näin osaltaan palveluiden saatavuus ja saavutettavuus alueella.

 

Tukipalvelut  

 

Varsinaisten tukipalveluiden osalta on periaatteessa olemassa useampia vaihtoehtoja sekä niiden sisällön että omistajapohjan osalta.

 

Ruokapalvelut

 

Ruokapalveluiden osalta Raahen kaupunki tuottaa soteruuat kuntayhtymän kiinteistössä. Jos mitään ei tehdä, ko. palvelut ja henkilöstö siirtyvät hyvinvointialueelle ja muu ruokapalvelu jää kaupungille. Siika- ja Pyhäjoen osalta tilanne on monimutkaisempi yhteiskeittiöiden takia, jotka osin myös sijaitsevat sotekiinteisössä. Näin ollen sote- ja muun ruuan valmistuksen erottaminen on sekä teknisesti että taloudellisesti mahdotonta. Ruokapalveluiden osalta pidetään tehokkuuden lisäksi tärkeänä raaka-aineiden hankintaa (lähiruoka/elinvoima) sekä terveydellistä merkitystä. Myös taloudellisuus sekä omistajaohjauksen mahdollisuus on otettava huomioon vaihtoehtoja pohdittaessa. Neuvotteluissa on noussut esiin myös varteenotettava vaihtoehto Rannikon yhteisestä ruokapalveluyhtiöstä. Se voisi olla tarvittaessa, ja jos tarkastelu sen kannattavaksi osoittaa, omistuspohjaltaan jopa laajempi esimerkiksi pitäen sisällään Jokilaakson alueen, mutta tätä isommat kokonaisuudet koetaan liian suuriksi ja hallitsemattomiksi. Niissä ei todennäköisesti saavuteta tehokkuushyötyjä, kuljetusmatkat pitenevät kohtuuttomiksi ja niiden ohjaaminen käy liian vaikeaksi. Jos yhtiö on nykyisen kuntayhtymän aluetta suurempi, se voi olla järkevä muodostaa 2 tai 3 sisäisen palvelualueen periaatteella. Yhtiö tuottaisi todennäköisesti kaikki ruokapalvelut alueella.  

 

Siivouspalvelut

 

Siivouspalvelut on tällä hetkellä hoidettu kaikkialla erillään ruokapalveluista. Näin ollen niiden osalta on periaatteessa mahdollista tehdä hyvinkin monenlaisia ratkaisuja. Sotesiivousta tekevät henkilöt ja toiminto siirtyvät hyvinvointialueelle sellaisenaan, jos mitään ei tehdä. Niiden yhdistämistä osaksi kiinteistöyhtiötä ei ainakaan tässä vaiheessa pidetä tarkoituksenmukaisena. Myös ruokapalvelukokonaisuuteen yhdistämistä tulee harkita tarkoin sekä tehokkuuden että synergian näkökulmasta. Samoin on hyvä tarkastella siivouspalvelun osittaista tai koko palvelun hankkimista yksityisiltä palvelutuottajilta, jota jo nyt tehdään osassa kohteissa. 

 

Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

Käytyjen neuvottelujen ja selvitysten perusteella kuntayhtymän päättää liittyä Hyvinvointialueen esittämään tukipalveluselvitykseen. Tarkastelussa on hyvä ottaa huomioon ylläkuvatut näkökulmat. Selvityksessä on aidosti käytävä läpi erilaiset vaihtoehdot sekä sisällön, omistajapohjan/koon, ohjattavuuden sekä erityisesti tehokkuuden ja taloudellisuuden näkökulmasta. Selvityksen on otettava huomioon myös vaikutukset kuntiin, niiden toimintaan ja talouteen.

 

Yhtymähallitus:

 

Esitys hyväksyttiin.

 

OmOhj 24.1.2022 § 5

 

Hyvinvointialueen valmsitelu on tältä osin edennyt ja kuntiin on tullut esitys, jonka pohjalta jatkoselvitystä tehdään. Selvitykseen nimetään myös ohjausryhmä, johon voi esittää kuntaedustajia.

 

Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

Käydään keskustelu selvityksen etenemisestä, siinä olevista linjauksista sekä ohjausryhmien kokoonpanosta kuntaedustajineen.

 

Omistajaohjausryhmä:

 

Käytiin asiasta keskustelu.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen

 

Tukipalvelujen osalta hyvinvointialueen valmistelussa on meillään edellä kuvatut selvitykset. Ne valmistunevat huhtikuussa. Selvitysten pohjalta nykyiset toimijat ottavat kantaa, lähtevätkö ne mukaan perustettaviin inHouse-yhtiöihin. Kriittiset tekijät asian osalta on kuvattu yllä.

 

Kiinteistöjen osalta tilanne on jonkin verran selkeämpi. Lainsäädäntö lähtee siitä, että siirtymäajan (3+1v) jälkeen vain yhtiö voi toimia vuokranantajana hyvinvointialueen sotetoiminnoille. BDOn selvityksen ja käydyn keskustelun perusteella järkevin ratkaisu on edetä kuntayhtymän pohjalle rakennettavaan kiinteistöyhtiöön. Yhtiöön siirrettäisiin kaikki kuntayhtymäkuntien (Raahe, Pyhäjoki ja Siikajoki) omistamat sotekäytössä olevat kiinteistöt.

 

Jotta kiinteistöyhtiö voi toimia lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä terveellä pohjalla, on sen toiminta ja talous syytä tutkia riittävän tarkoin. Erityisesti yhtiön muodostaminen vaatii myös siihen erikoistuneen toimijan apua ja näkemystä. Tämän vuoksi on syytä viipymättä tilata jatko-osa BDOn selvitykselle, jonka avulla yhtiö muodostetaan.

 

Selvityksen osalta on tärkeää selvittää,

-          mitä yhtiö tulee sisältämään eli pelkät kiinteistöt vai myös palveluita ja jos palveluita, niin mitä palveluita. Erityisen tarkoin on huomioitava palveluiden resursointi ja siihen liittyvät tarkoituksenmukaiset ja tehokkaat työnkuvat ja niiden yhdistelmät

-          terve taloudellinen pohja huomioiden nykytila sekä tulevaisuuden investoinnit

-          optimaalinen ajankohta yhtiöittämiselle huomioiden sopimusten tulkinta uudistuksessa, valmistuvan vuokra-asetuksen sisältö sekä sen vaikutukset(/tulkinnat) vuokran määräytymiseen ja sopimusten siirtymiseen

-          veroseuraamukset   

 

Päätösehdotus

Käynnistetään selvitys yhteisen kiinteistöyhtiön muodostamiseksi kuntayhtymän sekä sen omistajakuntien sotekiinteistöistä.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Yhtymähallitus 30.03.2022 § 32 

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen

 

Päätösehdotus

Käynnistetään selvitys yhteisen kiinteistöyhtiön muodostamiseksi kuntayhtymän sekä sen omistajakuntien sotekiinteistöistä.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämä asiakohta 22 käsiteltiin asiakohtana 18.

 

Omistajaohjausryhmä 16.05.2022

 

Valmistelija 

Kuntayhtymän johtajan Elisa Roimaa

 

BDO on laatinut kiinteistöjä ja tukipalveluita koskevan esiselvityksen syksyllä 2021 kuntayhtymälle lähtötilanteesta ja sote-muutoksen vaikutuksista toiminnan jatkuvuuteen ja jäsenkuntien toimintaan sekä tavoitteista muutokselle ja vaihtoehtoisista toimintamalleista.  Kuntayhtymän ja sen omistajakuntien sotekiinteistöjen yhteisyhtiömallin jatkovalmistelun selvitystyön on laatinut Inspira Oy.  Jatkoselvityksessä on käsitelty ja esitetty mahdolliset vaihtoehdot etenemismalliksi.  Liitteenä Inspira Oy:n jatkoselvitys. Inspira Oy käy kokouksessa tarkemman selvityksen läpi.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus

Merkitään saatu  materiaali ja selostus tiedoksi. Käydään niiden pohjalta linjaava keskustelu jatkovalmistelun tueksi.

 

Päätös 

Omistajaohjausryhmä merkitsi materiaalin ja selostuksen tiedoksi ja linjasi, että

- vuokrasopimukset saatetaan asetuksen mukaisiksi kesäkuun loppuun mennessä

- selonteot kolmesta vaihtoehtoisesta etenemismallista eli 1) kiinteistökuntayhtymän muodostamisesta, 2) hyvinvointikuntayhtymän purkamisesta ja 3) kiinteistöyhtiön muodostamisesta kiinteistökuntayhtymän kautta tulee olla valmiina elokuun loppuun mennessä.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että konsultti Pauliina Haro, senior konsultti Tutta Pentinmikko ja yksikönjohtaja Anssi Wright Inspirasta esittelivät raporttia kokouksessa.

 

Yhtymähallitus 18.05.2022 § 61 

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtajan Elisa Roimaa

 

BDO on laatinut kiinteistöjä ja tukipalveluita koskevan esiselvityksen syksyllä 2021 kuntayhtymälle lähtötilanteesta ja sote-muutoksen vaikutuksista toiminnan jatkuvuuteen ja jäsenkuntien toimintaan sekä tavoitteista muutokselle ja vaihtoehtoisista toimintamalleista.  Kuntayhtymän ja sen omistajakuntien sotekiinteistöjen yhteisyhtiömallin jatkovalmistelun selvitystyön on laatinut Inspira Oy.  Jatkoselvityksessä on käsitelty ja esitetty mahdolliset vaihtoehdot etenemismalliksi.  Liitteenä Inspira Oy:n jatkoselvitys. Inspira Oy käy kokouksessa tarkemman selvityksen läpi.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus

Merkitään saatu  materiaali ja selostus tiedoksi. Käydään niiden pohjalta linjaava keskustelu jatkovalmistelun tueksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi kokouksen alussa saatu esittely ja selvitysmateriaali.

 

Yhtymähallitus kävi keskustelun ja linjasi, että omistajaohjausryhmän tekemät linjaukset huomioiden jatkoselvittelyt tulee aloittaa mahdollisimman pian.

 

Yhtymähallitus 22.06.2022 § 85 

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Omistajaohjausryhmän ja yhtymähallituksen linjausten mukaisesti Pyhäjoen kunnan ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuokrasopimukset on saatettu asetuksen mukaiseksi. Uuden vuokrasopimuksen vaikutukset ovat seuraavat:

 

Palvelukeskus Jokikartano 6-12/2022

 

 

Vanha/kk

Uusi/kk

Erotus/kk

Vaikutus/vuosi

Pääomavuokra

7 554,00

23 954,17

16 400,17

114 801,19

Ylläpitovastike

13 506,57

20 714,17

7 207,60

50 453,20

Yhteensä

21 060,57

44 668,34

23 607,77

165 254,39

 

 

Siikajoen kunnan ja Raahen kaupungin osalta vuokrasopimukset uusitaan kesäkuun 2022 aikana.

 

Kuntayhtymän sote-kiinteistöjen osalta ei kolmen vaihtoehdon selontekoja ole aloitettu.

 

Omistajaohjausryhmä käsittelee asian kokouksessaan 22.6.2022.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus

Merkitään saatu tilannekatsaus tiedoksi. Käydään kuntayhtymän sote-kiinteistöjen jatkon osalta linjaava keskustelu jatkovalmistelun tueksi.

 

Päätös

Yhtymähallitus merkitsi tiedoksi vuokrasopimusten päivitystilanteen.

 

Yhtymähallitus kävi keskustelun omistajaohjausryhmän esityksestä liittyen sote-kiinteistöjen jatkoselvittelyyn. Keskustelun pohjalta tehtiin päätös, että hyvinvointikuntayhtymä tilaa selvityksen sote-kiinteistöjen osalta Inspiralta, koskien hyvinvointikuntayhtymän purkamista ja kiinteistöjen myyntiä. Insipra on vastannut aikaisemmin laaditusta selvityksestä koskien yhtiöittämistä.

 

Yhtymähallitus 24.08.2022 § 97 

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Raahen seudun hyvinvointikunta yhtymä on tilannut Inpiralta yhtymähallituksen 85 § /22.6.2022 tekemän päätöksen mukaisesti selvityksen hyvinvointikuntayhtymän kiinteistöjä koskevan jatkoselvityksen. Sopimus on allekirjoitettu 5.7.2022 . Toimeksiantoa kattohinnalla 12 000 euroa (Alv 0 %). Toimeksiannon veloitus tapahtuu toteutuneiden tuntien perusteella eikä kattohintaa ylitetä, ellei siitä erikseen Raahen seudun kuntayhtymän kanssa sovita. Toimeksianto on suunniteltu toteutettavaksi viikoilla 33-36.

 

Selvityksessä tarkastellaan seuraavia järjestelyvaihtoehtoja:

1. Kuntayhtymän omistamat kiinteistöt jaetaan omistajakunnille, jonka jälkeen kuntayhtymä puretaan (31.12.2022 mennessä)

2. Kuntayhtymän omistamat kiinteistöt myydään sijoittajalle, jonka jälkeen kuntayhtymä puretaan (31.12.2022 mennessä)

3. Kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi (31.12.2022 mennessä)

a) Kiinteistökuntayhtymän kiinteistöjen jakaminen omistajakunnille ja kuntayhtymän purkaminen (siirtymäkauden aikana)

b) Kiinteistökuntayhtymän kiinteistöjen myynti sijoittajalle, jonka jälkeen kuntayhtymän purkaminen (siirtymäkauden aikana)

c) Kiinteistökuntayhtymän yhtiöittäminen (siirtymäkauden aikana)

 

Selvityksessä kuvataan eri vaihtoehtojen keskeiset ominaisuudet sekä hyödyt ja haitat sekä järjestelyjen vaatiman päätöksenteko. Lisäksi kuvataan keskeiset taloudelliset vaikutukset omistajakunnille sekä vaihtoehtojen transaktiokustannukset sisältäen merkittävimmät veroseuraamukset.

 

Kiinteistöjen myyntivaihtoehtoa varten haastatellaan kolme- neljä sijoittajatahoa markkinakiinnostuksen ja alustavan hintatason selvittämiseksi.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus

Yhtymähallitus merkitsee asian tiedoksi ja käy tarvittavilta osin keskustelua.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi ja käytiin keskustelu.

 

Yhtymähallitus merkitsi tiedoksi Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan vuokrien päivitykset 1.6.2022 alkaen.  Tiedot liitettiin pöytäkirjaan.

 

Yhtymähallitus 28.09.2022 § 107  

3758/00.05/2022      

 

Valmistelija

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

BDO Oy on toteuttanut syksyllä 2021 RAS:n ja sen omistajakuntien sote-kiinteistöomaisuuden järjestelyvaihtoehtojen tarkastelun ja Inspira on toteuttanut keväällä 2021 selvityksen kuntayhtymän ja sen omistajakuntien sote-kiinteistöjä koskevan yhteisyhtiön perustamisen suunnittelusta ja valmistelusta. Sote-kiinteistöomaisuuden järjestelyvaihtoehtojen tarkastelua on päätetty jatkaa ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on tilannut Inspiralta jatkoselvityksen  yhtymähallituksen 85 § /22.6.2022 tekemän päätöksen mukaisesti. Jatkoselvitys pitää sisällään selvityksen kuntayhtymän purkamiseen ja kuntayhtymän kiinteistöjen myyntiin.

 

Liitteenä Inspira Oy:n jatkoselvitys. Inspira Oy käy kokouksessa tarkemman selvityksen läpi.

 

Esittelijä 

Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus

Merkitään saadut materiaalit ja selostus tiedoksi. Kuntayhtymän johtajan päätösesitys saadun selvityksen pohjalta esitellään kokouksessa.

 

Päätös

Merkittiin pöytäkirjaan, että konsultti Pauliina Haro ja analyytikko Ville Riihinen Inspira Oy:sta esittelivät selvityksen kokouksessa.

 

Keskustelun kuluessa kuntayhtymän johtaja teki seuraavanlaisen esityksen:

 

Hyvinvointialueen aloittaessa 1.1.2023 se vuokraa nyt käytössä olevat kuntien ja kuntayhtymien sote-kiinteistöt kolmen vuoden siirtymäajalla (+1 mahdollinen optiovuosi). Tämän siirtymäajan jälkeen hyvinvointialue jatkaa tarvitsemiensa sote-kiinteistöjen vuokraamista, mutta kuntien ja kuntayhtymien kiinteistöjen pitää olla yhtiöitetty.

 

Hyvinvointialueelta saadun tiedon mukaan vuokran taso määräytyy voimassa olevan vuokra-asetuksen mukaan. Vuokraneuvottelut hyvinvointialueen kanssa toteutetaan syksyn 2022 aikana.

 

BDO Oy on toteuttanut syksyllä 2021 RASHKY:n ja sen omistajakuntien sote-kiinteistöomaisuuden järjestelyvaihtoehtojen tarkastelun ja Inspira on toteuttanut keväällä 2021 selvityksen kuntayhtymän ja sen omistajakuntien sote-kiinteistöjä koskevan yhteisyhtiön perustamisen suunnittelusta ja valmistelusta.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on tilannut Inspiralta kesäkuussa 2022 jatkoselvityksen liittyen kuntayhtymän purkamiseen ja kuntayhtymän kiinteistöjen myyntiin.

Kiinteistöjen järjestelyjen suhteen esillä on ollut kolme eri vaihtoehtoa:

 

. VE1: Kuntayhtymän omistamat kiinteistöt jaetaan omistajakunnille, jonka jälkeen kuntayhtymä puretaan (31.12.2022 mennessä).

o Vaihtoehdon keskeisimpänä haasteena on päästä yhteisymmärrykseen omaisuuden jakotavasta ja arvostuksista.

o Vaihtoehtoon liittyvä päätöksenteko on näkemyksemme mukaan haastavaa saada tehdyksi 31.12.2022 mennessä.

 

. VE2: Kuntayhtymän omistamat kiinteistöt myydään sijoittajalle, jonka jälkeen kuntayhtymä puretaan (31.12.2022 mennessä).

o Ei ole realistista, että koko kuntayhtymän kiinteistöomaisuus saataisiin myydyksi omistajakuntien ulkopuolisille tahoille 31.12.2022 mennessä.

o Sote-kohteiden myytävyyteen ilman pitkää vuokrasopimusta liittyy paljon epävarmuutta myös siirtymäkauden aikana.

 

. VE3: Kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi (31.12.2022 mennessä).

o Vaihtoehto on aikataulullisesti ja hallinnollisesti toteutettavissa 31.12.2022 mennessä perussopimusta muuttamalla.

o Vaihtoehto on väliaikainen ratkaisu, koska se ei täytä yhtiöittämisvelvoitetta, mutta vaihtoehto antaa aikaa valmistella sopivinta järjestelyvaihtoehtoa vähintään kolmen vuoden siirtymäkauden ajan.

o Vaihtoehto ei sulje pois sitä, että kohteet voidaan jakaa myöhemmin omistajakunnille tai myydä sijoittajille.

 

Selvityksen mukaan VE3 voidaan toteuttaa aikataulullisesti vuoden 2022 aikana. Arvon määritystä tai kuntayhtymän purkua ei tässä vaiheessa tarvitse suorittaa, mikäli jatketaan samalla omistussuhteella kuin hyvinvointikuntayhtymässäkin on. Tämä vaatii kuitenkin perussopimuksen muutosta. Myös veroseuraamuksilta kuntayhtymän purusta koituvilta kuluilta vältytään. Tämä kuitenkin on siirtymäkauden ratkaisu, sillä yhtiöittäminen tulee suorittaa siirtymäkauden aikana.

 

Päätösehdotus:

 

Yhtymähallitus esittää kunnille, että ensisijainen etenemisvaihtoehto on VE3 eli kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi. Vaihtoehto mahdollistaa kiinteistöjen yhteisomistuksen jatkamisen nykyisillä peruspääomaosuuksilla ja edelleen tämä vaihtoehto mahdollistaa yhtiöittämisen ja siihen liittyvän varain-siirtoveron maksamisen viivästyttämisen ainakin kolmen siirtymävuoden ajan. Lisäksi siirtymäkauden päättymiseen mennessä tiedetään missä tiloissa hyvin-vointialue jatkaa.

 

Hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttamisella varmistetaan toiminnan jatkuvuus 2023 vuoden jälkeen siirtymäkaudelle. Perussopimuksen muutoksen jälkeen kuntayhtymä jatkaa kiinteistöjen omistajana ja ylläpitopalveluiden tuottajana kuten tälläkin hetkellä.

 

Kuntayhtymän muuttaminen on väliaikainen ratkaisu, joka antaa siirtymäkauden (vähintään 3 vuotta) aikaa ratkaista millä tavalla omistajakunnat haluavat jatkaa kiinteistöjen omistamista ja miten yhtiöittämisvelvoitteeseen vastataan.

 

Yhtymähallitus pyytää esityksen ja liitteenä olevan selvityksen pohjalta omistajilta lausuntoa etenemisvaihtoehdon osalta 13.10.2022 mennessä.

 

Yhtymähallitus merkitsi materiaalit ja selostuksen tiedoksi ja hyväksyi kuntayhtymän johtajan kokouksessa tekemän päätösesityksen.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Marko Niinimaa saapui kokoukseen tämän asian ksäittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 13.30. "

 

 

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän omistaa Pyhäjoki 9,01%, Raahe 73,34% Siikajoki 17,65%. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu ja palvelutuotanto päättyvät 31.12.2022.

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja palvelutuotannosta 1.1.2023 alkaen.

 

Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymä on tehnyt Pyhäjoen kunnalle esityksen, että Pyhäjoen kunta ostaisi tasearvolla Pyhäjoen terveysaseman itselleen. Pyhäjoen kunta on ilmoittanut ostavansa Pyhäjoen terveysaseman rakennuksen. Pyhäjoen kunta omistaa vanhusten- ja vammaisten palvelutalo Jokikartanon kiinteistön. Pyhäjoen kunta yhtiöittää omat sote-kiinteistöt tulevaisuudessa.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus antaa seuraavan lausunnon:

Pyhäjoen kunnanhallitus esittää, että perussopimusta ei muuteta, vaan Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen tulee esittää omistajakunnille, että ne lunastavat oman kunnan tai kaupungin alueella sijaitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöt kuntien / kaupunkien konsernihallinnon omistukseen tasearvolla.

Ratkaisu kohtelee Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän omistajia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Ratkaisu mahdollistaa pitkäjänteisen, hyvinvointialuetta koskevan vuokra-asetuksen mukaisen ja dynaamisen vuokrasopimuksen laatimisen vuokranantajan ja liikehuoneiston vuokraajan välille.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Tornberg ja valtuuston varapuheenjohtaja Eija Flink poistuivat esteellisinä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Paula Anttila.
__________

 

 

 

 

Khall 05.12.2022 § 356 

 

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus kirjoittaa 26.10.2022:

 

" Yhtymähallitus 26.10.2022 § 120  

3758/00.05/2022

 

Valmistelija Kunatyhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Kuntayhtymän jäsenkuntien järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista päättyy vuoden 2022 lopussa, ja järjestämisvastuu siirtyy Pohjois-Pohjanaman hyvinvointialueelle. Kunnilla eikä RASHKY:n kaltaisilla nk. vapaaehtoisilla kuntayhtymillä ei ole enää toimivaltaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjänä tai tuottajana vuoden 2023 alusta lukien. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän (RASHKY) nykyiset tehtävät siirtyvät valtaosaltaan hyvinvointialueelle. Kuntayhtymän tehtävät sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta siirtyvät siten suoraan lain nojalla hyvinvointialueen vastattavaksi. Näin ollen kuntayhtymän tehtävät suurimmalta osin päättyvät. Kuntayhtymä on yhteisymmärryksessä jäsenkuntien kanssa selvittänyt ulkopuolisten asiantuntijoiden avustuksella tarkoituksenmukaisia vaihtoehtoja tehtäväkuvan muuttamiselle tai vaihtoehtoisesti toiminnan päättämiselle. Kuntayhtymän kaltaisen vapaaehtoisen kuntayhtymän kiinteä omaisuus ei lain mukaan siirry hyvinvointialueelle. Sen sijaan sote- ja pelastustoimeen liittyvä kuntien ja kuntayhtymien irtain omaisuus siirtyy hyvinvointialueen omistukseen. Näin ollen RASHKY:n kannalta keskeinen ratkaistava kysymys on, mitä tehdään kuntayhtymän omistuksessa olevalle kiinteälle omaisuudelle.

 

Yhtymähallitus päätti 28.09.2022 § 107 kokouksessaan esittää kunnille, että ensisijainen etenemisvaihtoehto on VE3 eli kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi. Vaihtoehto mahdollistaa kiinteistöjen yhteisomistuksen jatkamisen nykyisillä peruspääomaosuuksilla ja edelleen tämä vaihtoehto mahdollistaa yhtiöittämisen ja siihen liittyvän varainsiirtoveron maksamisen viivästyttämisen ainakin kolmen siirtymävuoden ajan. Lisäksi siirtymäkauden päättymiseen mennessä tiedetään missä tiloissa hyvinvointialue jatkaa. Vaihtoehdon todettiin olevan väliaikainen ratkaisu, joka antaa siirtymäkauden (vähintään 3 vuotta) aikaa ratkaista millä tavalla omistajakunnat haluavat jatkaa kiinteistöjen omistamista ja miten yhtiöittämisvelvoitteeseen vastataan.

 

Yhtymähallitus pyysi esityksen ja asiantuntijoiden laatiman selvityksen pohjalta omistajilta lausuntoa etenemisvaihtoehdon VE3 osalta 13.10.2022 mennessä. Kunnat pyysivät lausunnon antamiselle lisäaikaa 18.10.2022 saakka.

 

Jäsenkunnilta on saatu seuraavat lausunnot:

 

Raahen kaupunginhallitus 17.10.2022 § 386

 

Raahen kaupunki: esitys on, että ensisijainen etenemisvaihtoehto on VE3 eli kuntayhtymä muutetaan kiinteistökuntayhtymäksi.

 

Siikajoen kunnanhallitus 17.10.2022 § 421

 

Siikajoen kunnanhallitus: esitys on, että  perussopimusta ei muuteta, vaan kuntayhtymän hallituksen tulee esittää omistajille, että ne lunastavat oman kunnan tai kaupungin alueella sijaitsevat kiinteistöt itselleen tasearvolla. Näin toimien kohtelemme hyvinvointikuntayhtymän jäseniä tasapuolisesti ja se selkiyttää myös vuokrausta jatkossa.

 

Pyhäjoen kunnanhallitus 17.10.2022 163/00.04.01/2022

 

Pyhäjoen kunnanhallitus: esitys on, että perussopimusta ei muuteta, vaan  Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksen tulee esittää omistajakunnille, että ne lunastavat oman kunnan tai kaupungin alueella sijaitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöt kuntien / kaupunkien konsernihallinnon omistukseen tasearvolla. Ratkaisu kohtelee Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän omistajia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Ratkaisu mahdollistaa pitkäjänteisen, hyvinvointialuetta koskevan vuokra-asetuksen mukaisen ja dynaamisen vuokrasopimuksen laatimisen vuokranantajan ja liikehuoneiston vuokraajan välille.

 

Esittelijä  Kuntayhtymän johtaja Elisa Roimaa

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee saapuneet lausunnot tiedoksi.

 

Jäsenkuntien lausuntojen pohjalta on todettavissa, että 2/3  omistajakunnista on asiantuntijoiden selvitysten VE1:n kannalla: kuntayhtymän omistamat kiinteistöt jaetaan omistajakunnille, jonka jälkeen kuntayhtymä puretaan.

 

Perussopimuksen (1.4.2020) 24 §:n mukaan kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Yhtymähallituksen tehtävänä on huolehtia loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat muuta sovi. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa. Omaisuuden arvostuksen perusteena käytetään käypää arvoa.

 

Kuntayhtymä on perustettu jäsenkuntien valtuustojen hyväksymällä sopimuksella, kuntayhtymän purkamisesta päättäminen ja mahdollisen purkamissopimuksen sekä loppuselvityksen hyväksyminen kuuluvat jäsenkuntienvaltuustoille. Valtuustojen hyväksymässä purkamissopimuksessa voidaan  sopia perussopimusta tarkemmin varojen ja velkojen sekä omaisuuden jakamisesta. Kun jäsenkuntien valtuustot ovat hyväksyneet loppuselvityksen, kuntayhtymä katsotaan purkautuneeksi.

 

Purkautuvan kuntayhtymän viimeisen tilinpäätöksen käsittelyyn ja vastuuvapauden myöntämiseen tilivelvollisille on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Oikeudellisesti varma vaihtoehto on, että asiat käsitellään kaikissa jäsenkunnissa tilinpäätöksen ja vastuuvapauden hyväksymiseen saakka.

 

Yhtymähallitus esittää saatujen lausuntojen pohjalta jäsenkunnille, että kuntien hallitukset päättävät esittää kuntien valtuustoille kuntayhtymän purkamiseen liittyvien toimenpiteiden valmistelun aloittamisesta perussopimuksen mukaisesti. Jäsenkuntien tulee huomioida, ettei kuntayhtymä voi huolehtia loppuselvityksen tekemisestä. Kuntayhtymän vastuulliset virkamiehet siirtyvät Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen virkoihin 1.1.2023.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Diasarja Kuntayhtymän jatkossa huomioitavaa liitettiin pöytäkirjaan. "

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän purkaminen käynnistetään perussopimuksen 24 §:n mukaisesti.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
____________

 

 

 

 

Valt 14.12.2022 § 101  

163/00.04.01/2022 

 

 

Päätös:

Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
__________