RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite9 | Valtuustoaloite 21.9.2022 Jorma Romppanen / Pyhäjokisten elämän tukeminen Repo rahoilla | |
Liite10 | Pyhäjoen kunnan sijoitustoiminnan perusteet |
Valtuutettujen aloitteet / Pyhäjokisten elämän tukeminen Repo rahoilla
Valt 21.09.2022 § 69
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 90 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitä aloitteista on käsitelty loppuun.
- - - - - - - - - -
Valtuutettu Jorma Romppanen jätti valtuustoaloitteen Pyhäjokisten elämän tukemisesta Repo rahoilla (liitteenä).
Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen aurinkosähköinvestoinnista (liitteenä).
Päätös:
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteet kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.
__________
Khall 17.10.2022 § 286
Kunnanhallitus vastaa valtuutettu Jorma Romppasen aloitteeseen seuraavaa:
Ns. Reporahat on sijoitettu valtuuston hyväksymien sijoitustoiminnan perusteiden mukaisesti (liitteenä). Sijoituksista saatu tuotto on käytetty kuntalaisten palvelujen ja investointien rahoittamiseen. Sijoitustoiminnan tuotot ovat nähtävissä vuosittain laadittavassa tilinpäätöksessä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus lähettää yllä olevan vastauksen tiedoksi valtuustolle ja esittää, että valtuusto katsoo asian loppuun käsitellyksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Valt 16.11.2022 § 90
165/02.05.06/2022
Päätös:
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |