RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Irtisanoutuminen / Täyttölupa/Lastenhoitajan vaali
Sivltk 18.08.2022 § 85
---------- on 20.6.2022 lähettämällään sähköpostiviestillä irtisanoutunut lastenhoitajan tehtävästään. ---------- on tehtävästään työvapaalla 30.7.2022 saakka
KVTES luku VIII 5§ 2 mom. mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa tai työntekijän irtisanoessa työsuhteensa irtisanomisaika on vähintään yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli viisi vuotta keskeytyksettä. Viranhaltijan pyynnöstä tai suostumuksella voidaan noudattaa lyhyempää irtisanomisaikaa.
Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 30 § mukaan irtisanoutuminen annetaan tiedoksi valinnan tehneelle.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan avoimeksi tulevien vakinaisten ja yli kaksitoista (12) kuukautta kestävien määräaikaisten virkojen ja toimien täyttäminen edellyttää palkkatuella palkattuja lukuun ottamatta kunnanhallituksen täyttöluvan.
Ehdotus:
Sivistyslautakunta päättää:
- Merkitä ----------- irtisanoutumisen tiedokseen.
- Pyytää kunnanhallituksen lupaa saada täyttää lastenhoitajan tehtävä toistaiseksi.
Päätös:
Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Khall 05.09.2022 § 240
Ehdotus:
Kunnanhallitus myöntää pyydetyn täyttöluvan lastenhoitajan tehtävään toistaiseksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
___________
Sivltk 18.10.2022 § 106
33/01.01.01.00/2021
Lastenhoitajan tehtävä on ollut haettavan Kuntarekryn kautta 25.9.2022 mennessä. Hakuajan loppuun mennessä tehtävään tuli kahdeksan hakemusta. Hakijoista kuusi oli kelpoisia. Kelpoisista hakijoista kaksi on peruttanut hakemuksensa. Hakijayhteenveto liitteenä.
Neljää hakijaa (---------------------------------------------------------------------- on haastateltu 6.10.2022 Päivi Niemelän, Anu Pirkolan ja Antero Tervosen toimesta 6.10.2022. Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti tehtävään valittavaksi lastenhoitaja ---------------.
Ehdotus:
Sivistyslautakunta päättää valita lastenhoitajan tehtävään toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteseen lähihoitaja ---------------.
Valinta on ehdollisen ja voidaan vahvistaa, kun valittu on toimittanut nähtäväksi hyväksyttävän lääkärintodistuksen sekä rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukaisen rekisteriotteen.
Päätös:
Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |