RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 156
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupapyyntö / Varhaiskasvatuksen opettajien toimet / Täyttölupa
Sivltk 19.05.2022 § 56
Varhaiskasvatuksen opettajan vakanssi on ollut täytettynä kelpoisten hakijoiden puuttuessa määräaikaisesti 1.1.2022 - 30.6.2022.
Parhalahdelle on päätetty perustettavaksi päiväkoti/esikoulu 1.8.2022 alkaen noin 45 - 50 lapselle. Lapsimäärä edellyttää 4 -5 hengen varhaiskasvatushenkilöstöä. Varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen mukaan päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kolmanneksella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus. Vuoden 2030 alusta mainittu kelpoisuus tulee olla vähintään kahdella kolmanneksella henkilöstöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Parhalahden päiväkodissa tulee olla kaksi varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuuden omaavaa henkilöä. Toisen henkilön on määrä siirtyä Parhalahdelle Päiväkoti Kivitaskusta.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan virkojen ja toimien täyttäminen määräaikaisesti yli 12 kuukauden ajaksi edellyttää kunnanhallituksen lupaa.
Ehdotus:
Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta täyttölupaa seuraaviin toimiin:
1) Varhaiskasvatuksen opettajan toimi toistaiseksi 1.6.2022 alkaen;
2) Varhaiskasvatuksen opettajan toimi toistaiseksi 1.8.2022 alkaen.
Päätös:
Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.
Khall 23.05.2022 § 156
33/01.01.01.00/2021
Ehdotus:
Kunnanhallitus myöntää anotut täyttöluvat varhaiskasvatuksen opettajan toimeen toistaiseksi 1.6.2022 alkaen ja varhaiskasvatuksen opettajan toimeen toistaiseksi 1.8.2022 alkaen.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |