Dynasty tietopalvelu
Pyhäjoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 21


Kokousasian teksti

 

Maanostotarjous ns. Alavainion alueen maanomistajille / Neuvottelu 27.4.2012 / Tarjouksen uusiminen / Tarjouksen uusiminen / Tarjouksen uusiminen

 

16/10.00.01/2012

 

Khall § 70 Pyhäjoen kunnan edustajat ja ns. Alavainion alueen maanomistajat ovat käyneet

12.3.2012  neuvotteluja liitteenä olevan maa-alueen hankkimisesta Pyhäjoen kunnan omis-tukseen ja edelleen alueen ottamisesta uudelleen kaavalliseen tarkasteluun. Alue on viljelyssä olevaa hyvää peltomaata. Neuvottelun osapuolet totesivat, että alue on keskeistä kunnan kehittämisaluetta, mutta kunnan tekemät tarjoukset maanomistajille eivät ole johtaneet kauppoihin. Viimeisin maanostotarjous 22.10.2008 liitteenä.

  

Uudet neuvottelut on käyty 4.1.2012 ja 29.2.2012. Neuvotteluista olevat muistiot liitteenä.

  

Alueella ovat seuraavat maanomistajat:

  

Arvo Kittilä  Kerttu Koski/Jukka Koski  Jaakko Koskela

**************  ************   ***********

*************** *************** ****************

Ylikittilä:625-405-124-0 Alavainio:625-405-71-0  Koskela:625-405-70-3

    

Sirkka Ollila     Pentti Taskila

***********      *************

***************    ********************** 

Maravainio 1:625-405-5-100       Taskila:625-405-5-64

 

Neuvottelun kohteena olevan alueen pinta-alat maanomistajittain ovat seuraavat:

 

Ylikittilä: 625-405-124-0    n. 1,84 ha

Alavainio: 625-405-71-0    n. 2,70 ha

Koskela: 625-405-70-3    n. 2,00 ha

Maravainio 1: 625-405-5-100   n. 0,88 ha

Taskila: 625-405-5-64    n. 0,28 ha

Yhteensä     n. 7,70 ha

 

Alue on määritelty voimassa olevassa asemakaavassa ns. valkoiseksi alueeksi ja  P = puistoalueeksi.

 

Pyhäjoen kunta on tehnyt yhteenvedon kunnan tekemistä maakaupoista ns. Alavainion lähialueelta (mm. Kirkkokallio, Alavainio ja Isorannantien varsi) päivitettynä nykytasoon. Yhteenveto liitteenä.

 

 

jatkoa Khall  Maanomistajien Arviointikeskus Oy:n auktorisoitu kiinteistöarvioija Vesa

§:ään 70  Hakola on Pyhäjoen kunnan toimeksiannosta tehnyt lausunnon ns. raakamaan

12.3.2012  käyvästä hinnasta Pyhäjoella tilanteessa 2011 / 2012. Lausunto liitteenä.

 

Kunnalle myytäessä veroseuraamukset ovat maanmyyjälle huomattavasti vähäisemmät kuin myytäessä yksityiselle (hankintameno-olettama 80 %)

 

Ehdotus: Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

 

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

 

Ylikittilä: 625-405-124-0 n. 1,84 ha = 50.600 €

Alavainio: 625-405-71-0 n. 2,70 ha =   74.250 €

Koskela: 625-405-70-3 n. 2,00 ha =   55.000 €

Maravainio1 :625-405-5-100n. 0,88 ha =   24.200 €

Taskila: 625-405-5-64 n. 0,28 ha =     7.700 €

Yhteensä  n. 7,70 ha = 211.750 €

 

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla arvolla. Tarjous on voimassa 30.4.2012 saakka.

 

Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen. Muistiot 4.1.2012 ja 29.2.2012 pidetyistä neuvotteluista liiteasiakirjoineen pöytäkirjan liitteenä.

__________

 

 

Khall 07.05.2012 § 142

Maanomistajien edustajat ja Pyhäjoen kunta tapasivat 27.4.2012 klo 17.00 (kutsu oheismateriaalina). Neuvottelun tuloksena voidaan todeta, että alueen kehittämisestä on yhteinen näkemys eli aluetta tulisi kehittää asumistoimintojen alueena.

 

Kunnan tarjous ei kuitenkaan tyydytä maanomistajia. Kunnan tekemä tarjous on maanomistajien mielestä liian alhainen.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus toteaa, että kauppaneuvottelut ovat päättyneet.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

Khall 23.09.2013 § 315

Kunnanjohtaja Matti Soronen esitteli kunnanhallitukselle alueen omistussuhteita ja kaavallista tilannetta.

Ehdotus:
Kunnanhallitus tarjoaa maanomistajille alueesta aiemman päätöksen mukaisesti 2,75 €/m2.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

Khall 13.10.2014 § 316

 

Kunnanhallitus on tehnyt Arvo Kittilän kanssa kauppakirjan neuvottelujen kohteena olleesta maa-alueesta 17.4.2014.

Suomen valtio on tehnyt tuloverolakiin muutoksen, jonka johdosta luonnollinen henkilö tai kuolinpesä voi myydä kiinteää omaisuutta, kuten maata, kunnalle 1.10.2013 - 31.12.2014 välisenä aikana verovapaasti. Liitteenä verohallinnon tiedote.

Ehdotus:
Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

 

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

 

Alavainio: 625-405-71-0 n. 2,70 ha =   74.250 €

Koskela: 625-405-70-3 n. 2,00 ha =   55.000 €

Maravainio1 :625-405-5-100n. 0,88 ha =   24.200 €

Taskila: 625-405-5-64 n. 0,28 ha =     7.700 €

Yhteensä  n. 5,86 ha = 161.150 €

 

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla arvolla. Tarjous on voimassa 31.12.2014 saakka.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

Khall 28.11.2016 § 459

 
Pyhäjoen kunnan tulee edistää maanhankintaa maankäyttöstrategian ja maan­käy­tön toteuttamisohjelman mukaisesti. Ns.Alavainion alue on tuoreessa yleis­kaa­vas­sa kaavoitettu asumisalueeksi.

Ehdotus:
Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

 

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

 

Alavainio: 625-405-71-0 n. 2,70 ha =   74.250 €

Koskela: 625-405-70-3 n. 2,00 ha =   55.000 €

Maravainio1 :625-405-5-100n. 0,88 ha =   24.200 €

Taskila: 625-405-5-64 n. 0,28 ha =     7.700 €

Yhteensä  n. 5,86 ha = 161.150 €

 

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla ar­vol­la. Tarjous on voimassa 31.12.2016 saakka.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

Khall 25.03.2019 § 74 
 

Pyhäjoen kunnan tulee edistää maanhankintaa maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman mukaisesti. Ns.Alavainion alue on tuoreessa yleiskaavassa kaavoitettu asumisalueeksi.

Ehdotus:
Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

 

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

 

Alavainio: 625-405-71-0 n. 2,70 ha =   74.250 €

Koskela: 625-405-70-3 n. 2,00 ha =   55.000 €

Maravainio1 :625-405-5-100n. 0,88 ha =   24.200 €

Taskila: 625-405-5-64 n. 0,28 ha =     7.700 €

Yhteensä  n. 5,86 ha = 161.150 €

 

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla arvolla. Tarjous on voimassa 30.4.2019 saakka.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

 

Khall 12.10.2020 § 256 

 

Pyhäjoen kunnan tulee edistää maanhankintaa maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman mukaisesti. Ns.Alavainion alue on yleiskaavassa kaavoitettu asumisalueeksi.
 

Ehdotus:

Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

Alavainio: 625-405-71-0 n. 2,70 ha =   74.250 €
Koskela: 625-405-70-3 n. 2,00 ha =   55.000 €
Maravainio1 :625-405-5-100 n. 0,88 ha =   24.200 €
Taskila: 625-405-5-64 n. 0,28 ha =     7.700 €
Yhteensä  n. 5,86 ha = 161.150 €

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla arvolla. Tarjous on voimassa 30.11.2020 saakka.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

Khall 28.09.2026    

155/10.00.01.05.00/2020 

 

Pyhäjoen kunnan tulee edistää maanhankintaa maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman mukaisesti. Ns. Alavainion alue on yleiskaavassa kaavoitettu asumisalueeksi.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus tarjoaa alueesta 2,75 €/m2.

 

Tarjoukset tiloittain ovat seuraavat:

 

Alavainio 625-405-71-0

n. 2,70 ha

74.250 €

Koskela 625-405-70-3

n. 2,00 ha

55.000 €

Maravainio1 625-405-5-100

n. 0,88 ha

24.200 €

Taskila 625-405-5-64

n. 0,28 ha

7.700 €

Yhteensä

n. 5,86 ha

161.150 €

 

Mikäli rahatarjous ei miellytä myyjää, kunta tarjoaa vaihtomaata vastaavalla arvolla. Tarjous on voimassa 31.10.2026 saakka.

 

Päätös: