Dynasty tietopalvelu
Pyhäjoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 11


Liitteet
Numero Otsikko
Liite5 Liite 1FI_Sidosyksikkosopimus-jatkoilmoitus-Pyhäjoki
(pdf 262.67 kb)

Kokousasian teksti

 

Sidosyksikkösopimuksista ilmoittaminen Valtiokonttorille pidennetystä jatkoajasta 30.6.2030 saakka

 

Khall 28.09.2026    

165/00.04.00/2026 

Hankintalain muutokset tulivat voimaan 18.6.2026. Muutosten seurauksena hankintayksikön tulee irtisanoa osakeyhtiömuotoisen sidosyksikkönsä kanssa ennen lain voimaantuloa tekemänsä sopimus päättymään 30.6.2027 mennessä, jos hankintalain 15 §:n 2 momentissa säädetty edellytys sidosyksikön käytölle ei täyty.

 

Sidosyksiköllä tarkoitetaan osakeyhtiötä, jolta omistajat voivat hankkia palveluja, kun tietyt ehdot täyttyvät:

  • hankintayksikkö käyttää siihen määräysvaltaa samalla tavoin kuin omiin yksikköihinsä, joko yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa
  • sidosyksikkö harjoittaa pääosan toiminnastaan niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on 
  • sidosyksikkö saa harjoittaa liiketoimintaa muiden tahojen kanssa enintään viisi prosenttia ja enintään 500 000 euroa liikevaihdostaan
  • sidosyksikössä ei ole muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa. 

 

Lakimuutos edellyttää lisäksi, että sidosyksikköään hyödyntävillä omistajilla on vähintään 10 % omistusosuus sidosyksiköstä.

 

Hankintayksikkö voi kuitenkin yleiseen etuun liittyvistä pakottavista syistä irtisanoa sopimuksen päättymään vasta 30.6.2030 mennessä, jos sopimuksen irtisanomisesta poikkeuksellisesti koituisi kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia riskejä. Hankintayksikön tulee tehdä Valtiokonttorille ilmoitus tällaisesta sopimuksesta viimeistään 30.9.2026. Kyseessä on ilmoitusmenettely, ei lupahakemus.

 

Valtiokonttori julkaisee hankintayksiköiden ilmoittamat tiedot jatkettavista sidosyksikkösopimuksista Tutkihallintoa.fi-palvelussa osoitteessa tutkihallintoa.fi/julkiset-hankinnat/poikkeuksellisesti-jatkettavat-sidosyksikkosopimukset/

 

Pyhäjoen kunnan osalta tällaisia sidosyksikkösopimuksia ovat Joki ICT:n sopimukset, PPE-Köökki Oy:n sopimukset ja Monetra Oulu Oy:n tulkkipalvelusopimus.

 

Lisäksi jätealaa koskeva poikkeus hankintalain sidosyksiköiden 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksesta on tarkoitus säätää jätelainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Lainsäädäntömuutoksen valmisteluun ja voimaantuloon liittyy kuitenkin epävarmuutta, minkä vuoksi poikkeussäännöksen voimaantulo saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan.

 

Vestia Oy tuottaa omistajakuntiensa puolesta jätelain mukaisiin kunnallisiin jätehuoltotehtäviin liittyviä palveluja. Kyse on kunnan lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen liittyvästä palvelukokonaisuudesta. Suomen Kiertovoima ry on tämän vuoksi suositellut, että ne kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden omistajakunnat, joiden omistusosuus yhtiöstä jää alle 10 prosentin, tekevät Valtiokonttorille varotoimena ilmoituksen sidosyksikkösopimuksen jatkamisesta enintään 30.6.2030 saakka.

 

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus päättää ilmoittaa hankintalain mukaisesti Valtiokonttorille sidosyksikkösopimuksen jatkamisesta enintään 30.6.2030 saakka PPE-Köökki Oy:n, Joki ICT Oy:n, Monetra Oulu Oy:n sekä Vestia Oy:n kanssa.

 

Päätös: