RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 16
Verda Cloud Oy:n kaavoitusaloite
Khall 07.09.2026
128/10.02.03/2026
Verda Cloud Oy (”Verda”) on toimittanut kuntaan 18.8.2026 kaavoitusaloitteen asema- ja osayleiskaavan laatimiseksi Hanhelan alueelle. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa alueelle datakeskuksen rakentaminen sekä/tai muuta teollista toimintaa.
Asemakaavoittavaksi suunnitellulla alueella Verda on tehnyt esisopimukset kiinteistöjen hankkimisesta omistukseensa. Asemakaavoitettavaksi suunnitellun alueen laajuus on n. 327 ha. Yleiskaava on tarkoitus laatia asemakaavaa laajemmalle alueelle. Alustavat kaavarajaukset on esitetty kaavoitusaloitteessa, rajauksia tarkennetaan suunnittelun edetessä.
Hankealueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Yleiskaavoitettava alue rajautuu etelässä Oltavan tuulivoimaosayleiskaavaan ja pohjoisessa Raahen kaupungin ja Pyhäjoen kunnan kuntarajaan. Hankealueen läpi kulkee Fingridin kantaverkko ja keskellä hankealuetta on varaus uudelle Hanhelan sähköasemalle.
Hankkeen taustaa, sisältöä ja vastuita esitellään yksityiskohtaisemmin liitteenä olevassa kaavoitusaloitteessa.
Kaavoitusaloitteen valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Liitteet:
- Verdan kaavoitusaloite 18.8.2026
- vireilletulokuulutus
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen;
2) käynnistää asemakaavan laatimisen;
3) edellyttää, että kaavojen laatijaksi valitaan kokenut kaavakonsultti;
4) että Verda vastaa kokonaisuudessaan yleis- ja asemakaavan selvitysten ja suunnitelmien laadinnasta, kustannuksista sekä kuulutus- yms. kuluista;
5) että kunta vastaa kaavaprosessin lakisääteisistä hallinnollisista tehtävistä;
6) että kunta vastaa omista hallinnollisista kustannuksistaan kaavojen käsittelyvaiheisiin liittyvissä lakisääteisissä tehtävissä;
7) että jos yleis- ja/tai asemakaavaa ei hyväksytä, kunta ei ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta aiheutuneita kustannuksia tai muita hankkeesta syntyneitä kuluja Verdalle;
8) kuuluttaa kaavojen vireilletulosta kunnan ilmoitustaululla, kunnan internet-sivuilla ja lehtikuulutuksella.
Päätös: