RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 15.06.2026/Asianro 8
Kulttuuriavustushakemus sekä erillisavustushakemus/Tuuttilan Tupaduurit
Sivltk 15.06.2026
84/02.05.01.02/2026
Hanna Kilpinen hakee Pyhäjoen kunnan kulttuuriavustusta 25.7.2026 järjestettävää Tuuttilan tupaduurien 10-vuotiskonserttia varten.
Haettu avustussumma on 500 €.
Erillisellä avustushakemuksella haetaan lisäksi avustusta kattamaan Tuuttilan Trubaduurien 10- vuotiskonsertin muita kustannuksia ( matka- ja majoituskustannuksia). Haettu avustussumma on 1060 €.
Hanna Kilpisen kuvaus 25.7.2026 järjestettävästä konsertista:
Konsertti on Tupaduurien kymmenes (10.) ja samalla tällä erää viimeinen konsertti Pyhäjoella. Konsertin ohessa tulemme järjestämään pienimuotoisen valokuva -ja videonäyttelyn, johon yleisö voi tutustua konsertin jälkeisen kahvittelun merkeissä. Kyseessä on yleisölle maksuton konsertti.
Esiintyjät ovat kymmenen vuoden ajan toteuttaneet konsertin vapaaehtoisesti (palkkiotta). Esiintyjät ovat musiikin ammattilaisia sekä aktiivisia harrastajia ja heillä on side/ juuret Pyhäjokeen, mutta he asuvat nykyään eri puolilla Suomea.
Kesän 2026 konsertin teemana on Lauluja vuosien varrelta. Edellisvuoden, Tupaduurien Kesäkonsertin 2025 yleisö pääsi vaikuttamaan kappalevalintoihin, ja tulevan kesän konsertin ohjelmassa kuullaan konserttikävijöiden kappaleäänestyksen tuloksia. Konsertti sisältää myös yhteislaulua sekä lastenlauluja. Konsertti juonnetaan ja siihen tehdään myös käsiohjelma. Vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu ohjataan lyhentymättömänä Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainan lapsien hyväksi. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Pyhäjoen kunnan kanssa, joka on mahdollistamassa konserttipaikan tilan (Saaren koulu) käytön. Konsertin jälkeen on yleisölle maksuton kahvi ja mehutarjoilu, jonka aikana kävijät voivat tutustua Tupaduurien aikaisempien vuosien konserttimuistoihin (valokuva- sekä videonäyttely).
Tupaduurien konsertit on haluttu pitää saavutettavina sekä esteettöminä. Tämä on vaikuttanut konserttipaikan valintaan sekä konsertit on haluttu pitää maksuttomina, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan musiikista ja yhdessä olosta. Esityksissä on myös mukana tanssia, yleisön osallistamista (yhteislaulu, valokuva -ja videonäyttelyyn tutustuminen) sekä myös lapsia on esiintymässä.
Ehdotus:
Sivistyslautakunta myöntää tapahtumaa varten 1500 € avustuksen.
Päätös: