Dynasty tietopalvelu
Pyhjoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 25



Kokousasian teksti

 

Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi -hanke / Tukipäätös ja hankkeen projektipäällikön valinta / Tarjouspyyntö / Hankintapäätös

 

Khall 02.12.2024 § 318 

 

Pyhäjoen kunta on jättänyt hankerahoitushakemuksen Euroopan aluekehitysrahastoon (EAKR) EURA-järjestelmän kautta 29.11.2024 hankkeelle ”Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi”. Hankkeen kokonaisbudjetti ajalla 1.7.2025-30.6.2027 on 355 360 euroa, josta EAKR-rahoituksen osuus on 284 288 euroa (80%) ja kuntien rahoitusosuus yhteensä on 71 072 euroa (20%), mistä Pyhäjoen kunnan osuus on puolet eli 35 536 euroa ja Raahen seudun kehityksen osuus puolet eli 35 536 euroa. Hanke on huomioitu Pyhäjoen kunnan talousarviossa vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmassa vuosille 2026-2027.

 

Hankkeen tavoitteet:

Valtakunnallinen vetyrunkoputki vain mahdollistaa puhtaan siirtymän tavoitteiden toteutumista, ei itsessään toteuta niitä. Vastuu vetytalouden käynnistämisestä ilmasto- ja puhtaan siirtymän liiketoimintahyötyjen saamisesta jää alueiden toimeenpanon vastuulle. Samalla vetyrunkoputken tuleminen alueelle muokkaa alueen elinkeino- ja yhdyskuntarakennetta perustavanlaatuisella tavalla, mikä edellyttää konkreettista uusien rakenteiden suunnittelua ja toimeenpanoa alueella. Oikea-aikaisesti tehty alueellinen vetytalouden käynnistämisen suunnittelu ja toteuttaminen varmistavat näiden hyötyjen saamisen, ja käytännössä aikaistavat näiden hyötyjen saavuttamista jo ajalle ennen varsinaisen runkoputken valmistumista mahdollistamalla vedyn ja sen jatkojalosteiden tuotannon ja käytön ensin alueen sisäisesti. Tällä hankkeella Raahen seutukunta (Raahen kaupunki, Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat) haluaa konkreettisella tavalla mahdollistaa vetytalouden käynnistämisen puhtaan siirtymän tavoitteiden toteutumiseksi alueella.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus
- hyväksyy liitteen mukaisen EAKR-hankehakemuksen toimitettavaksi EURA järjestelmään,
- esittää Raahen seudun kehitykselle, että se sitoutuu hankkeen kuntarahoitusosuuteen 35 536 eurolla.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - - - -
Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Tornberg poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Paula Anttila.

Merkittiin, että Sanfrid Lindblom oli läsnä kokouksessa teams-yhteydellä tämän asian esittelyn ajan.
___________

 

 

Khall 19.05.2025 § 138 

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto on hyväksynyt Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi -hankkeen rahoitettavaksi ja myöntää hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla. Tällä päätöksellä on hyväksytty tuettavaa hanketta koskeva hankesuunnitelma, joka on osa päätöstä. Hankkeen toteutusaika on 1.7.2025-30.6.2027, jona aikana tuki on käytettävissä hankesuunnitelman toteuttamiseen tukipäätöksessä mainittujen ehtojen mukaisesti. Hankkeen toteuttaminen edellyttää yhden kokopäiväisen projektipäällikön työpanosta, jonka palkkakustannukset on hyväksytty osana tukipäätöstä. Projektipäällikkö vastaa hankkeen käytännön toteuttamisesta, ostopalvelujen/ hankintojen kilpailuttamisesta, raportoinnista, viestinnästä, taloudesta ja hankkeen tuloksellisuudesta sekä eri toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

 

Liitteenä tukipäätös 9.5.2025.

 

Projektipäällikkö Sanfrid Lindblom saapuu kokoukseen esittelemään hankkeen tavoitteet ja rahoituspäätöksen.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus
1. merkitsee tukipäätöksen tiedoksi,
2. päättää toteuttaa hankkeen,
3. valitsee hankkeen projektipäällikön tehtävään Pyhäjoen kunnan työntekijän projektipäällikkö Sanfrid Lindblomin nykyisen määräaikaisen työsopimuksen ehtojen mukaisilla ehdoilla ajalle 1.7.2025-30.6.2027,
4. valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään hankkeen ohjausryhmän jäsenet.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen ja päätti antaa asian tiedoksi valtuustolle.

- - -
Merkittiin, että projektipäällikkö Sanfrid Lindblom oli läsnä kokouksessa tämän asian esittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

 

Valt 28.05.2025 § 34 

 

 

 

Päätös:

Valtuusto merkitsi asian tiedoksi.

 

 

 

Khall 17.11.2025 § 305 

 

EAKR-hankkeen ”Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi” kokonaisbudjetti ajalla 1.7.2025-30.6.2027 on 355 360 euroa. Hanke on huomioitu Pyhäjoen kunnan talousarviossa vuodelle 2025 ja taloussuunnitelmassa vuosille 2026-2027.

 

Rahoituspäätöksen mukaiseen hankesuunnitelmaan sisältyy ulkoisina ostoina tehtävää sisällön hankintaa. Ulkoisiin ostoihin on kokonaisuudessaan varattu budjettia 120 000,00 euroa. Tästä käytetään korkeintaan 110 000,00 euroa hyväksytyssä hankesuunnitelmassa määriteltyjen sisältöjen hankintaan.

 

Projektipäällikkö Sanfrid Lindblom osallistuu Teams-yhteydellä kunnanhallituksen kokoukseen tämän asian esittelyn ajan.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus päättää kilpailuttaa hankkeen ulkoisesti ostettavan sisällön esitetyn mukaisena ja jättää tarjouspyynnön Cloudia-tarjouspalveluun.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - -
Merkittiin, että projektipäällikkö Sanfrid Lindblom oli asiantuntijana läsnä kokouksessa etänä tämän asian esittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

 

 

Khall 02.02.2026 § 25  

236/00.01.05/2024 

Määräaikaan 16.12.2025 klo 12.00 mennessä Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi -hankkeen konsulttipalveluna toteutettavan selvityksen tekemisestä pyydettyyn tarjouspyyntöön saatiin seitsemän tarjousta. Tarjouksensa jättivät AFRY Management Consulting Oy, Elomatic Consulting and Engineering Oy Finland, Ramboll Finland Oy, Spring Advisor Oy, Sweco Finland Oy, Teknologian Tutkimuskeskus VTT Oy ja Wega Group Oy.

 

Kaikille seitsemälle tarjoajalle tehtiin laatupisteytys, minkä jälkeen suoritettiin tarjousten hintapisteytys. Näin määrätyt kokonaispisteet on esitetty liitteessä.

 

Liitteet:

-         tarjouspyyntö

-         tarjousten vertailutaulukko (ei julkinen asiakirja, JulkL 6 § 3 mom.)

-         pisteytyksen vertailutaulukko (ei julkinen asiakirja, JulkL 6 § 3 mom.)

 

Projektipäällikkö Sanfrid Lindblom on läsnä kokouksessa Teams-yhteydellä tämän asian esittelyn ajan.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus valitsee Raahen seutukunnan vetytalouden käynnistäminen puhtaan siirtymän toteutumiseksi -hankkeen konsulttipalveluna toteutettavan selvityksen tekijäksi kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous vertailussa suurimmat pisteet saaneen Ramboll Finland Oy:n.

Valitun toimittajan kanssa laaditaan kirjallinen sopimus, kun päätös on saanut lainvoiman. Sopimus on sitova, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Kunnanhallitus oikeuttaa kunnanjohtajan ja talouspäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

- - -

Merkittiin, että projektipäällikkö Sanfrid Lindblom oli asiantuntijana läsnä kokouksessa etänä tämän asian esittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa