RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 20.01.2026/Asianro 8
Yhteistyösopimus PopLi
Sivltk 20.01.2026
3/12.04.00/2026
Pyhäjoen kunnalla on ollut Pohjois-Pohjamaan Liikunta ja Urheilu ry:n (PoPLi) kanssa yhteistyösopimus vuosina 2023-2025. Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry on esittänyt Pyhäjoen kunnalle sopimuksen jatkamista vuosille 2026-2028.
Kumppanuuden tavoitteena on edelleen vahvistaa liikunnan asemaa kuntalaisten hyvinvoinnin kehittäjänä, tukea liikunnan tiedolla johtamista kunnassa, syventää kunnan ja urheiluseurojen välistä yhteistyötä sekä urheiluseurojen ja muiden yhdistysten yhdistysosaamista. Tavoitteena on edelleen, että kumppanuuden avulla liikuntatoiminta kunnassa kehittyy, mikä heijastuu positiivisesti myös kunnan HYTE-kertoimiin.
Liitteenä kumppanuussopimusluonnos.
Kuntakumppanuuden kustannus on 2000 euroa/vuosi.
Ehdotus:
Sivistyslautakunta hyväksyy Pohjois-Pohjanmaan Urheilu ja Liikunta ry:n sopimuksen ja valtuuttaa sivistysjohtaja Elina Vehkalan allekirjoittamaan sopimuksen.
Sivistyslautakunta nimeää kuntakumppanuuden yhteyshenkilöksi liikunnanohjaajan.
Päätös: