Dynasty tietopalvelu
Pyhäjoen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 20.01.2026/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Koulujen työ- ja loma-ajat 2026-2027

 

Sivltk 20.01.2026    

2/12.00.01/2021 

Esi- ja perusopetus

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.

 

Lukuvuonna 2026-2027 loppiainen sattuu muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi, joten lukuvuoden työpäivien määrä on 189 päivää.

 

Lukuvuoden alkamispäivä on opetuksen järjestäjän itsensä päätettävissä, mutta päättymispäivä on perusopetuksen 7 §:ssä säädetty valtakunnallisesti yhtenäisesti 22. viikon viimeiseksi arkipäiväksi eli lukuvuonna 2026 - 2027 koulun päättymispäivä on lauantai 5.6.2027.

 

Pyhäjoen kunnan esi-ja perusopetuksen työ- ja loma-ajoiksi lukuvuonna 2025-2026 esitetään seuraavaa:

 

syyslukukausi  12.8.2026 -19.12.2027= 89 työpäivää
syysloma  19.-23.10.2026 (viikko 43)

joululoma 20.12.2026-6.1.2027

 

kevätlukukausi 7.1.- 5.6.2027 = 100 työpäivää

talviloma  8.-12.3.2027 (viikko 10)
pääsiäinen 26.-29.3.2027

helatorstai 6.5.2027
 

 

Pyhäjoen lukio

 

Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää nämä asiat, mutta muun muassa kuljetusten järjestämisen ja yhteisten opettajien takia on tarkoituksenmukaista noudattaa lukiossa pääosin samoja työaikoja kuin peruskoulussa.

 

Pyhäjoen lukion työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2026–2027 ovat muuten samat kuin esi- ja perusopetuksessa, mutta lauantai 12.9.2027 työpäivä (Pyhäjoen Messut) ja perjantai 7.5.2027 on vapaapäivä.

 

 

 

Ehdotus:

Sivistyslautakunta hyväksyy esityksen.

 

Päätös: