RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 59
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja työohjelma 2025
Tarkltk 29.09.2025 § 49
Pyhäjoen kunnan tilintarkastajan tehtäviin kuuluu huolehtia tarkastuslautakunnan kokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja toimia lautakunnan kokouksissa
sihteerinä.
Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään Kuntalain 14 luvun pykälässä 121 sekä kunnan hallintosäännössä 11 luvun 63 §:ssä. Tarkastuslautakunnan työ jaksotetaan painopistealueittain koko toimikaudelle siten, että kaupungin eri toimielinten alaiset keskeiset tehtäväalueet ja toiminnot käydään läpi valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden arviointia varten.
Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee laatia arviointisuunnitelma, johon arviointitoiminta perustuu (121.4 §). Suunnitelma voi kattaa koko valtuustokauden tai se voidaan laatia vuosittain. Käytännössä suositeltavaa on laatia koko valtuustokauden kattava arviointisuunnitelma, jota tarkennetaan vuosittaisilla työohjelmilla.
Tarkastuslautakunta on pyytänyt tilintarkastusyhteisöltä tarjouksen arviointisuunnitelman luonnoksen laadinnasta, joka on esityslistan liitteenä (salainen asiakirja).
Ehdotus (puheenjohtaja):
Tarkastuslautakunta keskustelee arviointisuunnitelmasta, vuoden työohjelmasta sekä käsittelee niistä saadun tarjouksen.
Päätös:
Tarkastuslautakunta keskusteli arviointisuunnitelmasta sekä vuoden työohjelmasta sekä käsitteli tilintarkastusyhteisön antaman tarjouksen arviointisuunnitelman ja tarkemman työohjelmaluonnoksen valmistelusta tarkastuslautakunnalle.
Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä tarjouksen arviointisuunnitelman ja työohjelman luonnoksen valmistelusta.
- - -
Merkittiin, että tilintarkastusyhteisön edustajat Matti Keskitalo ja Stiina Kangas jääväsivät itsensä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi ja poistuivat kokouksesta. Pykälän käsittelyssä pöytäkirjanpitäjänä toimi tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tanja Siipilehto.
Tarkltk 28.10.2025 § 59
147/00.01.02.02/2025
Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään Kuntalain 14 luvun pykälässä 121 sekä kunnan hallintosäännössä 11 luvun 63§:ssä. Tarkastuslautakunnan työ jaksotetaan toimikausille siten, että kunnan eri toimielinten alaiset keskeiset tehtäväalueet ja toiminnot käydään läpi valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden arviointia varten.
Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee laatia arviointisuunnitelman, johon arviointitoiminta perustuu (121.4 §). Suunnitelma voi kattaa koko valtuustokauden tai se voidaan laatia vuosittain. Käytännössä suositeltavaa on laatia koko valtuustokauden kattava arviointisuunnitelma, jota tarkennetaan vuosittaisilla työohjelmilla.
Ehdotus (puheenjohtaja):
Tarkastuslautakunta käy läpi valtuustokauden kattavan arviointisuunnitelman sekä tilivuoden 2025 työohjelman.
Päätös:
Tarkastuslautakunta hyväksyi päivityksien jälkeen valtuustokautta koskevan arviointisuunnitelman ja tilivuoden 2025 työohjelman ohjeellisena noudatettavaksi. Päätettiin viedä valtuustolle tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |