RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Esteellisyydet
Tarkltk 29.09.2025 § 43
146/00.01.02.02/2025
Tarkastuslautakunnan jäsenten, virkamiehen ja tilintarkastajan esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain pykälissä 27 - 30 säädetään. Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asian osaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Yleisimmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asian osaisuus.
Tarkastuslautakunnan jäsenten on perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyväisluonteiset esteellisyydet tässä vaiheessa. Mahdollisista asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenten tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä. Esteellisen henkilön on itse ilmoitettava esteellisyydestään. Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi.
Kunnan hallintosäännön V osan 15 luvun 86 §:n mukaan on esteellisen henkilön ennen asian käsittelyn aloittamista ilmoitettava esteellisyydestään ja esteellisyyden aiheuttamasta perusteesta sekä vetäydyttävä asian käsittelystä ja poistuttava kokouksesta.
Puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava kokoukseen osallistuvan esteellisyys
toimielimen ratkaistavaksi.
Asianomaisen henkilön tulee tarvittaessa antaa selvitystä seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen esteellisyytensä arvioinnissa. Annettuaan pyydetyn selvityksen asianomaisen henkilön on poistuttava kokouksesta. Henkilö, jonka esteellisyyden toimielin ratkaisee, saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain hallintolain 29 §:ssä tarkoitetussa poikkeustilanteessa (jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä). Esteellisyyttä koskeva ratkaisu on perusteltava pöytäkirjaan.
Ehdotus (puheenjohtaja):
Merkitään esteellisyysasiat tiedoksi.
Päätös:
Merkittiin saatu informaatio tiedoksi ja keskustelun jälkeen todettiin esteellisyydet.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |