RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 29.09.2025/Asianro 12
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Hakemus uuden tonttiliittymän ja kulkuyhteyden järjestämiseksi korttelin 700 tontille 1
Khall 29.09.2025
149/10.03.01.01.00/2025
Kunnalle on tullut esitys uuden tonttiliittymän ja kulkuyhteyden järjestämisestä korttelin 700 tontille 1. Uusi liittymä sijoittuisi Viisastenkivi -nimiselle kadulle ja kulku tontille tapahtuisi asemakaavassa osoitetun kapean VL-alueen läpi tontille.
Asemakaavamerkinnöistä
Asemakaavassa osoitetulla kapealla viheralueella (VL= lähivirkistysalue) ei ole sijainnin ja sillä sijaitsevan rakennuksen vuoksi varsinaista virkistysarvoa, vaan se toimii ennen kaikkea teollisuusalueen korttelien välillä pehmentävänä elementtinä.
Asemakaavassa on VL-alueelle ositettu ohjeellinen kevyen liikenteen yhteys Viisastenkiven ja Vt 8 pohjoispuolella olevan pyörätien välille. Asemakaavakarttaan on merkitty myös linja maanalaista johtoa varten.
Ehdotettu uusi tonttiliittymä ja kulkuyhteys
Ehdotettu uusi tonttiliittymä ja kulkuyhteys Viisastenkiveltä korttelin 700 tontille 1 sijoittuu n. 70 metrin päähän Ollinmäentiestä ja asemakaavassa osoitetusta ohjeellisesta kevyen liikenteen yhteydestä n. 40 metrin päähän. Esitetylle paikalle sijoitettuna tonttiliittymästä ja kulkuyhteysdestä ei ole häiriötä tämän kevyen liikenteen yhteysmahdollisuuden järjestämiselle, mikäli joskus ilmenee tarve se rakentaa. Asemakaavakarttaan merkitty linja maanalaista johtoa varten sijoittuu myös esitetyn kulkuyhteyden ulkopuolelle. Uudella tonttiliittymällä ja kulkuyhteydellä ei ole maisemallisia vaikutuksia, sillä ne jäävät piiloon sekä Ollinmäetieltä että VT8:lta katsottuna.
Lausunto:
Edellä mainitut seikat huomioiden en näe maankäyttölliseltä kannalta katsottuna estettä toteuttaa esitettyä uutta tonttiliittymää ja kulkuyhteyttä Viisastenkiveltä korttelin 700 tontille 1. Ratkaisu voi parantaa myös turvallisuutta, kun peruuttelun tarve tontilla 1 vähenee.
Liite: havainnollistava liite
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää
1) myöntää hakemuksesta PR Rolls Oy:lle liittymäluvan Viisastenkivi -nimiseltä asemakaavakadulta VL-alueen läpi korttelin 700 tontille 1,
2) että PR Rolls toteuttaa tarvittavan kulkuyhteyden teknisten palveluiden ohjeiden mukaan.
3) että kunta vastaa kulkuyhteyden välittömistä, tositteisiin perustuvista rakentamiskustannuksista, kustannukset kohdistetaan kustannuspaikalle maa- ja metsätilat,
4) edellyttää, että kulkuyhteyden kunnossapidosta vastaa PR Rolls omalla kustannuksellaan.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |