RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 238
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pyhäjoen Jäähalli Oy:n avustus
Khall 08.09.2025 § 238
129/02.05.01.02/2022
Pyhäjoen kunta on vuodelle 2024 varannut avustuksiin Pyhäjoen Jäähalli Oy:lle 20.000 euroa. Avustus on jäänyt kyseisenä vuonna maksamatta.
Ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2024 avustuksen maksettavaksi jälkikäteen, vuoden 2025 talousarvion määrärahoista. Talousarviomuutos viedään valtuustolle avustusmäärärahojen ylityksenä. Päätös annetaan tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - -
Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Niko Rantanen poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |