RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 18.08.2025/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kielosaaren leirintäalueen vuokraaminen kesäkaudelle 2025 / Uuden yrittäjän hakeminen Kielosaaren leirintäalueelle
Khall 02.07.2025 § 206
Pyhäjoen kunta on kilpailuttanut Kielosaaren leirintäalueen yrittäjän kesäkaudelle 2025.
Vuokrasopimus uuden yrittäjän kanssa allekirjoitetaan sillä ehdolla, että kunnanhallituksen aiempi päätös vuokrasopimuksen irtisanomisesta Kielosaari Kiinteistö Oy:n kanssa on tullut lainvoimaiseksi.
Liitteenä vuokrasopimus.
Oheismateriaalina saapuneet liiketoimintasuunnitelmat.
Ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuokrasopimuksen. Vuokrasopimus allekirjoitetaan, kun edellinen samaa aluetta koskeva purkusopimus on saanut lainvoiman.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - -
Merkittiin, että elinvoimajohtaja Tapani Tuominen oli läsnä kokouksessa tämän asian esittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.
Khall 18.08.2025
107/10.00.02.02/2025
Pyhäjoen kunta etsii uutta yrittäjää Kielosaaren leirintäalueelle. Toimintakausi alkaa 1.11.2025. Nykyisen yrittäjän vuokrasopimus päättyy 31.10.2025.
Tarjoutuminen yrittäjäksi
Halukkaat toimijat voivat ilmoittautua yrittäjiksi vastaamalla kyselylomakkeeseen. Vastausten perusteella kunta valitsee parhaaksi katsomansa yrittäjän ja aloittaa tämän kanssa leirintäaluetoimintaa koskevat neuvottelut.
Valinnan kriteerit:
- Alan kokemus ja osaaminen
- Olemassa olevat resurssit liiketoimintaan
- Kielosaaren toiminnan kehittämissuunnitelmat
- Näkemys tulevaisuudesta (visio)
- Investointisuunnitelmat ja rahoitus
Haku yrittäjäksi alkaa 21.8.2025 ja päättyy 15.9.2025.
Liitteenä kyselylomakkeen kysymykset, joihin tarjoutuvien yrittäjien tulee vastata.
Lisätiedot:
alueen kaavoitustilanne; kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä p. 0403596014
alueen infrastruktuuritiedot; tekninen johtaja Aimo Korpi p. 0403596050
Ehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy Kielosaaren yrittäjän valintatavan yllä olevassa esittelytekstissä olevalla tavalla.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |