Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 197


 

Talouspäällikölle delegoitavat keskushallinnon tehtävät

 

Khall 23.06.2025 § 197  

178/00.01.01.00/2021 

Valtuuston 5.2.2024 § 14 hyväksymän hallintosäännön 28 § määrää toimivallan edelleen siirtämisestä seuraavaa:

 

” Tämän säännön mukaiseen päätöksentekoon oikeutettu toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa edelleen, jos se hallinnon joustavaksi järjestämiseksi on tarpeellista. Toimivaltaa siirretään toimielimen tai viranhaltijan erillisellä päätöksellä, josta toimitetaan ote tämän hallintosäännön arkistokappaleen liitteeksi.

 

Siirrettyä toimivaltaa ei saa siirtää edelleen (subdelegointikielto). ”

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus päättää delegoida päätösvaltaansa siten, että talouspäällikkö
- toimii kustannuspaikan 1321 Hallinto- ja talouspalvelut esihenkilönä,
- päättää lyhytaikaisten lainojen nostamisesta.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - -
Merkittiin, että valtuuston varapuheenjohtaja Helena Widnäs poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.