RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali toimikaudeksi 2025-2029
Khall 02.06.2025 § 159
Kiinteistönmuodostamislain (554/95) 6 §:n mukaan valtuusto valitsee kuntaan vähintään kuusi kiinteistötoimitusten uskottua miestä neljäksi vuodeksi kerrallaan. Uskottujen miesten tulee olla kiinteistöasioihin perehtyneitä ja paikalliset olot tuntevia henkilöitä. Muutoin on vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehestä on säädetty.
Kiinteistötoimitusten uskotuille miehille ei valita varajäseniä.
Kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu edellisellä vaalikaudella 8 henkilöä. Koska kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä valitaan useampia, on heidän joukossaan oltava kumpaankin sukupuoleen kuuluvia henkilöitä.
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen kahdeksan (8) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Valt 11.06.2025 § 58
84/00.00.01.01/2025
Antti Pasanen esitti puolueiden yhteiseen sopimukseen perustuen, että kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi toimikaudeksi 2025-2029 valitaan seuraavat henkilöt:
Flink Eija
Sirkka Janne
Takala Jyrki
Haapakoski Mika
Siipilehto Tanja
Salmivuori-Väänänen Kaisa
Pasma Lotta
Widnäs Helena
Päätös:
Valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |