RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite2 | Ehdokaslistojen yhdistelmä 11.6.2025 / Sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan suhteellinen vaali |
![]() |
Liite3 | Valtuuston vaalilautakunnan pöytäkirja 11.6.2025 |
Sivistyslautakunnan vaali toimikaudeksi 2025-2029
Khall 02.06.2025 § 151
Hallintosäännön 9 §:n mukaan valtuusto valitsee sivistyslautakuntaan 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja nimeää jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan 5 jäsenen tulee olla valtuutettuja ja kahden muun valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Hallintosäännön 124 §:n mukaan sivistyslautakunnan esittelijänä toimii sivistysjohtaja.
Kuntalain 74 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta seuraavasti:
” Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 73 §:n 2 momentissa säädetään.
Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole. ”
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudekseen sivistyslautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Valt 11.06.2025 § 50
70/00.00.01.01/2025
Helena Widnäs esitti puolueiden yhteiseen sopimukseen perustuen, että sivistyslautakuntaan toimikaudeksi 2025 – 2029 valitaan seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen
Rantanen Niko Niemelä Päivi
Sirkka Janne Lehtelä Konsta
Ukonsaari Kati Virkkunen Mauri
Nikki Jutta Kallio Terhi
Flink Eija Orajärvi-Kotikangas Katja
Helaakoski Nico Vainio Sofia
Takala Jyrki Peltoniemi Raino
Koska neuvotteluissa ei päästy yksimielisyyteen puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta, Helena Widnäs käytti Vasemmistoliiton, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten teknisen vaaliliiton puheenvuoron ja esitti sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Eija Flinkiä.
Paula Anttila käytti Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoron ja esitti puheenjohtajaksi Kati Ukonsaarta.
Koska puheenjohtajaksi oli esitetty kahta henkilöä, puheenjohtaja totesi, että asiasta on suoritettava äänestys. Helena Widnäs esitti, että puheenjohtaja valitaan suhteellisella vaalitavalla. Puheenjohtaja pyysi suhteellista vaalitapaa kannattavia nostamaan kätensä. Vaalitapaa kannatti 8 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi, että koska kahdeksan valtuutettua on esittänyt suhteellisen vaalin suorittamista, tulee sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali suorittaa suhteellisilla vaalilla.
Kunnanjohtaja Matti Soronen kävi läpi suhteellisen vaalitoimituksen periaatteet.
Suhteellisen vaalitoimituksen alettua puheenjohtaja totesi, että ehdokaslistat tulee jättää valtuuston puheenjohtajalle klo 19.15 mennessä.
Ehdokaslistojen palauttamisen määräajan umpeuduttua, puheenjohtaja luovutti ehdokaslistat valtuuston vaalilautakunnan tarkastettavaksi ehdokaslistojen yhdistelmän laadintaa varten. Puheenjohtaja keskeytti valtuuston kokouksen klo 19.17 valtuuston vaalilautakunnan kokouksen ajaksi.
Valtuuston kokous jatkui klo 19.23. Valtuuston vaalilautakunnan annettua valtuuston puheenjohtajalle ehdokaslistojen yhdistelmän, puheenjohtaja julkiluki ne valtuutetuille. Ehdokaslista 2 oli Vasemmistoliiton, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten teknisen vaaliliiton lista, jossa ehdolla oli Eija Flink. Ehdokaslista 3 oli Keskustan valtuustoryhmän lista, jossa ehdolla oli Kati Ukonsaari. Ehdokaslistojen yhdistelmä asetettiin julkisesti nähtäville klo 19.24 – 19.25 väliseksi ajaksi. Ehdokaslistojen yhdistelmä liitteenä.
Nähtävilläolon jälkeen puheenjohtaja totesi, että suoritetaan suhteellinen vaali, jossa kukin valtuutettu nimenhuudon määräämässä järjestyksessä jättää valtuuston edessä olevaan äänestysastiaan äänestyslipun, johon hän on merkinnyt äänestämänsä ehdokaslistan numeron. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Nimenhuudon päätyttyä valtuuston puheenjohtaja antoi äänestysliput valtuuston vaalilautakunnalle niiden pätevyyden tutkimista, sekä ääntenlaskemista ja vaalin tuloksen toteamista varten. Valtuuston puheenjohtaja keskeytti valtuuston kokouksen klo 19.34 vaalilautakunnan kokouksen ajaksi.
Valtuuston kokous jatkui klo 19.37. Valtuuston vaalilautakunnan kokouksen päätyttyä, vaalilautakunnan puheenjohtaja antoi valtuuston puheenjohtajalle kirjallisen ilmoituksen vaalin tuloksesta (liite).
Vaalin tuloksena puheenjohtaja totesi, että vaalissa on annettu 21 ääntä, joista ehdokaslista 2 on saanut kahdeksan ääntä ja ehdokaslista 3 on saanut 13 ääntä.
Puheenjohtaja totesi, että suhteellisen vaalin tuloksena sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Kati Ukonsaari ja varapuheenjohtajaksi Eija Flink.
Päätös:
Valtuusto päätti valita sivistyslautakuntaan toimikaudeksi 2025-2029 seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen
Rantanen Niko Niemelä Päivi
Sirkka Janne Lehtelä Konsta
Ukonsaari Kati Virkkunen Mauri
Nikki Jutta Kallio Terhi
Flink Eija Orajärvi-Kotikangas Katja
Helaakoski Nico Vainio Sofia
Takala Jyrki Peltoniemi Raino
Valtuusto valitsi puheenjohtajaksi Kati Ukonsaaren ja varapuheenjohtajaksi Eija Flinkin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |