RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2025/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan kanta / Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n toimitusjohtaja
Khall 05.05.2025 § 122
59/00.01.01.03/2022
Toimitusjohtaja Helena Widnäs kirjoittaa:
”Olen irtisanoutumassa Hanhikiven Sähkömyynti Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä 31.5.2025 lähtien.
Pyhäjoen kunnan konserniohjeen kohdan 2.10 Velvollisuus hankkia kunnan kanta ennen päätöksentekoa yhtiön hallituksen/hallituksen puheenjohtajan/toimitusjohtajan on hankittava jo asian valmisteluvaiheessa kirjallinen kunnan/konsernijohdon kanta mm. seuraaviin toimenpiteisiin:
• periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset ja toiminnan laajakantoiset muutokset, merkittävät henkilöpoliittiset ratkaisut
Esitän, että Pyhäjoen kunnanhallitus esittää Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n hallitukselle, että se valitsee toimitusjohtajakseen kunnan talouspäällikkö Riika Nevanperän.”
Ehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n hallitukselle, että se valitsee toimitusjohtajakseen Pyhäjoen kunnan talouspäällikkö Riika Nevanperän.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
- - -
Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Tornberg poistui esteellisenä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Paula Anttila.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |