Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 79



 

Valtuutettujen aloitteet v. 2024

 

Khall 17.03.2025 § 79  

38/00.01.06/2025 

Kuntalain 90 §:n mukaan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset mm. valtuutetun aloitteen käsittelystä.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 107 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2024 tehtiin seuraavat valtuustoaloitteet:

 

5.2.2024

Keskustan valtuustoryhmä

Suurtulvariskien kartoitus

(asian käsittely kesken)

 

28.2.2024

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Loislääkkeiden korvaaminen koulu- ja päiväkoti-ikäsille lapsille

 

24.4.2024

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Pörkän laskettelukeskuksen valaistus

 

19.6.2024

Keskustan valtuustoryhmä

Matonpesupaikan järjestäminen pyhäjokisille

(asian käsittely kesken)

 

28.8.2024

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Kulkuyhteys Hanhikivelle

 

13.11.2024

Vasemmiston valtuustoryhmä

Pyhäjoen kunnan ostodatan avaaminen

(asian käsittely kesken)

 

Liitteenä luettelo aloitteista.

 

Liitteenä aloitteista tehdyt seuraavat käsittelypykälät:

- khall 11.3.2024 § 96

- valt. 28.8.2024 § 77

- tekn.ltk 5.11.2024 § 83

- khall 19.8.2024 § 221

- khall 14.10.2024 § 269

- valt. 13.11.2024 § 100

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että merkitsee vuoden 2024 valtuustoaloitteet ja tehdyt valmistelu- ym. päätökset tiedoksi.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.