RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.03.2025/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen kuntalaskutus vuonna 2025
Sivltk 20.03.2025 § 27
165/02.02.02/2020
Perheiden asuin- ja työpaikan sijainti saattaa joskus olla sellainen, että varhaiskasvatuspaikka on perusteltua järjestää muualla kuin kotikunnassa. Lisäksi osa muualla kuin kotikunnassa tapahtuvasta varhaiskasvatuksesta voi johtua tilanteesta, jossa lapsi on lastensuojelun sijoituksessa muualla kuin kotikunnassa.
Edellä mainituissa tilanteissa kuntien kesken tehdään ostopalvelusopimus, joissa ostetaan lapselle varhaiskasvatuspaikka toisesta kunnasta. Tätä varten on tarpeen määritellä palvelusopimuksessa varhaiskasvatuksen kuntalaskutushinta.
Vuonna 2024 Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatuspaikan hinta on ollut 1520 €/kk/ alle 3 v lapsi ja 1120 €/kk/ yli 3v lapsi. Lisäksi vuorohoidon osalta kerroin on ollut 1,5. Esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen osalta kerroin on 0,6.
Vuoden 2025 osalta varhaiskasvatuspaikan hintaa esitetään nostettavaksi elinkustannusindeksin verran.
Varhaiskasvatuspaikan kuntalaskutuksen hinta vuodelle 2025
- 1611 €/ kk / alle 3 v lapsi
- 1187 €/ kk / yli 3 v lapsi
Vuorohoidossa oleville kerroin on 1,5. Esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen osalta kerroin on 0,6.
Muutos astuu voimaan 1.3.2025.
Ehdotus:
Varhaiskasvatuspaikan kuntalaskutuksen hinta vuodelle 2025
- 1611 €/ kk / alle 3 v lapsi
- 1187 €/ kk / yli 3 v lapsi
Vuorohoidossa oleville kerroin on 1,5. Esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen osalta kerroin on 0,6.
Muutos astuu voimaan 1.3.2025.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |