Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.02.2025/Pykälä 12


 

Sivistystoimen toimintakertomus 2024

 

Sivltk 20.02.2025 § 12  

14/02.02.02/2025 

 

 

Kuntalain 115 § mukaan kunnan tulee laatia toimintakertomus, jossa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa.

 

Sivistysosaston alustava numeerinen toteumavertailu vuodelta 2024 sekä

sanallinen raportti, jossa on arvioitu talous- ja toimintasuunnitelmassa asetettujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumista, esitellään lautakunnalle.

 

 

Ehdotus:

Sivistyslautakunta esittää oheismateriaalina olevan liitteen mukaisen toimintakertomuksen vuodelta 2024 kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi sekä valtuuttaa sivistysjohtajan päivittämään talouden toteumavertailun ja mahdolliset lisäykset sanalliseen raporttiin, kun lopullinen tilinpäätös valmistuu.
 

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.