RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.02.2025/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pyhäjoen kunnan ilmastosuunnitelma
Teknltk 25.02.2025 § 15
22/11.03.00/2025
Ilmastokoordinaattori Annika Laine:
Maaliskuussa 2023 Ilmastolakiin (423/2022) lisättiin kunnan velvoite laatia ilmastosuunnitelma ja päivittää se vähintään kerran valtuustokaudessa. Ensimmäinen ilmastosuunnitelma on laadittava valtuustokaudella 2025-2029. Ilmastolain 14 a §:n mukaan kunnan ilmastosuunnitelmassa on oltava vähintään tavoite kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisestä kunnassa, toimet näiden päästöjen vähentämiseksi, tiedot kasvihuonekaasujen päästöjen kehityksestä kunnassa sekä tiedot suunnitelman toteutumisen seurannasta.
Raahen kaupunki haki ympäristöministeriöltä rahoitusta Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen ilmastosuunnitelmien valmisteluun kesäkuussa 2023. Ympäristöministeriö myönsi elokuussa 2023 avustuksen Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen ilmastosuunnitelmien valmisteluun. Ilmastosuunnitelmat tulee olla valmiita ja valtuustojen hyväksymiä 30.4.2025 mennessä, jotta ympäristöministeriön myöntämä hankeraha maksetaan.
Ilmastolain (423/2022) 14 a § kumottiin ja kuntien velvollisuus laatia ilmastosuunnitelma muuttui vapaaehtoiseksi. Lakimuutos astui voimaan 1.1.2025. Lakimuutoksella ei ole vaikutusta ennen muutoksen voimaan astumista ympäristöministeriöltä myönteisen avustuspäätöksen saaneen hankkeen osalta.
Pyhäjoen ilmastosuunnitelmassa kerrotaan kasvihuonekaasujen päästöjen kehitys vuosien 2007 ja 2023 väliltä. Suunnitelmaan on kirjattu arvio Pyhäjoen kunnan tulevasta päästökehityksestä. Arvion mukaan Pyhäjoen kunnan päästöt laskevat vuoden 2023 tasosta noin 15 prosenttia ja muiden kuin maatalouden päästöt noin 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Pyhäjoen ilmastosuunnitelman päästökehityslaskenta pohjautuu vuodelta 2023 saatuihin päästölukemiin.
Ilmastosuunnitelmaan on asetettu kaksi tavoitetta Pyhäjoen kunnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Ensimmäisessä tavoitteessa Pyhäjoen kunnan alueen päästöjä vähennetään 60 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2030. Tästä laskennasta jäävät pois maatalouden, raskaan teollisuuden ja läpiajoliikenteen päästöt. Ensimmäisen tavoitteen laskentasääntöjen mukaan päästöjä tarkastellaan ilman päästöhyvityksiä. Toisessa tavoitteessa Pyhäjoen kunta pysyy hiilineutraalina, kun otetaan huomioon kunnan kaikki kasvihuonekaasupäästöt sekä niistä vähennettävät päästöhyvitykset. Pyhäjoen kunnan tuulivoimakapasiteetista saatavat päästöhyvitykset mukaan luettuna Pyhäjoki on ollut hiilineutraali vuodesta 2020 alkaen. Jotta tavoitteen mukainen hiilineutraalina pysyminen jatkuu tulevaisuudessakin, vaatii se Pyhäjoen kunnan kaiken nykyisin suunnitteilla olevan tuulivoiman saamista tuotantoon ennen vuotta 2050.
Tavoitteiden saavuttamiseksi Pyhäjoen ilmastosuunnitelmaan on määritelty ilmastotyön painopisteet: energia ja materiaalit; tiedottaminen, opastus ja osallistaminen; liikenne ja työkoneet; ravinto ja ympäristön tila. Kunkin painopisteen kohdalla on listattu toimenpiteitä ja keinoja kaikkien kunnan palvelualojen toteutettavaksi kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi.
Ilmastosuunnitelmaan on kirjattu poikkihallinnollinen ilmastotyöryhmä, joka koordinoi ja seuraa Pyhäjoen kunnan ilmasto- ja energiatehokkuustyötä. Työryhmän tehtävä on seurata suunnitelmassa kerrottujen toimenpiteiden toteutumista sekä ideoida uusia toimenpiteitä. Työryhmän vastuulla on päivittää ilmastosuunnitelmaa vuosittain päästötietojen muuttuessa. Työryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Työryhmässä ovat edustettuina kaikki kunnan palvelualat.
Ilmastokoordinaattorit Annika Laine ja Jussi Vuoristo saapuvat kokoukseen esittelemään suunnitelmaa.
Lautakunta käy esittelyn aikana keskustelun suunnitelmasta ja esittää siihen tarvittavia muutoksia ennen kunnanhallitukselle toimittamista.
Ehdotus:
Tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan oheismateriaalina olevan ilmastosuunnitelman ehdotuksen siihen tehtävine korjauksineen Pyhäjoen kunnan ilmastosuunnitelmaksi ja siirtää asian päätettäväksi edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Edelleen tekninen lautakunta valtuuttaa ilmastokoordinaattorin tekemään asiakirjaan edellämainitut korjaukset ja tarvittavat saavutettavuutta ja ulkomuotoa parantavat toimenpiteet ennen kunnanhallituksen käsittelyä.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
- - - - - - - - -
Merkittiin, että ilmastokoordinaattorit Annika Laine ja Jussi Vuoristo olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian esittelyn ajan.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |