RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite18 | Pyhäjoen kunnan kaavoituskatsaus 2024 | |
Liite19 | Kuulutus kaavoituskatsaus 2024 |
Kaavoituskatsaus vuodelta 2024
Khall 02.12.2024 § 325
Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain MRL 7 §:n mukaan laatia kaavoituskatsaus vähintään kerran vuodessa kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Kaavoituskatsaus lähetetään tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskukselle).
Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä.
Liitteenä :
- Kaavoituskatsaus 2024
- Kuulutus 2.12.2024
Ehdotus:
Kunnanhallitus
1) hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2024,
2) asettaa kaavoituskatsauksen yleisesti nähtäville 5.12.2024 alkaen,
3) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle,
4) antaa kaavoituskatsauksen tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Valt 11.12.2024 § 117
228/10.00.00/2024
Päätös:
Valtuusto merkitsi tiedoksi kaavoituskatsauksen vuodelta 2024.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |