Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 113


Liite15 Talousarvion muutokset 2024

 

Vuoden 2024 talousarviomuutosten käsittely

 

Khall 02.12.2024 § 319 

 

Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana (hallintosääntö 54 §).

 

Kunnanhallitukselle esitetään ehdotus vuoden 2024 talousarvioon tehtävistä muutoksista. Ehdotus sisältää käyttötalousosan/ tuloslaskelman, investointiosan sekä rahoituslaskelman. Muutosehdotukset on esitetty tulosaluetasoisina.

 

Talousarvion meno- ja tuloarviot on käyty läpi kaikilla osastoilla. Tarkastelussa on pyritty tarkentamaan toteutuma-arvioita. Varsinaiseen toimintaan näillä tarkennuksilla ei tässä vaiheessa enää ole juuri vaikutuksia. Tulosalueittaiset muutokset ja niiden lyhyet perustelut on esitetty siten, että listauksesta näkyvät varsinaisen talousarvion tulo- ja menomäärärahat, muutokset ja esitys lopullisen talousarvion määrärahoiksi.

 

Vuosikate on muutosten jälkeen 3.104.730 euroa ja tilikauden ylijäämäksi muodostuu näillä näkymin 1.651.200 euroa eli tulos on 39.900 euroa parempi kuin talousarviossa. Edellä mainittu on arvio lokakuun loppuun toteutuneen kehityksen perusteella.

 

Rahoituslaskelman mukaan lainakannan muutos on +784.160 euroa. Lyhyen ja pitkäaikaisen lainamäärän arvioidaan olevan vuoden 2024 lopussa noin 7.700.000 euroa.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2024 talousarvioon liitteenä olevan Talousarviomuutokset 2024 -asiakirjan mukaiset määrärahamuutokset.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - - -
Merkittiin, että talous- ja hallintopäällikkö Helena Widnäs, elinvoimajohtaja Tapani Tuominen, sivistysjohtaja Elina Vehkala ja tekninen johtaja Aimo Korpi olivat läsnä kokouksessa asiantuntijoina tämän asian esittelyn ajan ja poistuivat ennen päätöksentekoa.
__________

 

 

Valt 11.12.2024 § 113  

296/02.02.00/2023 

 

Talous- ja hallintopäällikkö Helena Widnäs esitteli valtuustolle talousarviomuutokset vuodelle 2024.

 

Päätös:

Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
__________