RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2025 talousarvio ja taloussuunnitelma 2025-2027
Khall 02.12.2024
149/02.02.00/2024
Kuntalain 110 §:ssä on perussäännös talousarviosta. Sen mukaan:
"Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kuntarakennelaissa tarkoitetun uuden kunnan alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa kuntajaon muutoksen voimaantulosta. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin."
Talousarvio-taloussuunnitelmaan tulee sisällyttää myös konsernia koskevat tavoitteet.
Kunnanhallitus on 24.6.2024 antanut hallintokunnille talousarvio-taloussuunnitelman laadintaa koskevat ohjeet.
Vuoden 2025 talousarvion valmistelun reunaehtoja:
- Keskitetty virka- ja työehtosopimus on voimassa 30.4.2025 saakka.
- Työllisyyden hoito siirtyy kuntien vastuulle 1.1.2025.
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Pyhäjoen kunnan talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027.
Päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |