Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 256


Liite4 Pyhäjoki arviointikertomus 2023

 

Arviointikertomuksen 2023 laadinta / Vastineet

 

Tarkltk 02.05.2024 § 21 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

 

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on myös arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Ehdotus (puheenjohtaja):

 

 

Päätös:

Organisoitiin arviointikertomuksen laadintaprosessi vastuineen, jonka pohjalta arviointikertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa kokouksessa.
__________

 

 

 

Tarkltk 29.05.2024 § 29 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

 

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on myös arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Ehdotus (puheenjohtaja):

Esitetään, että tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023.

Tarkastuslautakunta esittää, että kunnanvaltuusto:
1. merkitsee vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten sekä
2. pyytää kunnanhallitukselta lausunnon (kuntalaki 121§) lokakuun 2024 loppuun mennessä siitä, mihin toimiin sen johdosta on ryhdytty.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.
__________

 

 

 

Valt 19.06.2024 § 62 

 

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Olli Mattila esitteli valtuustolle vuoden 2023 arviointikertomuksen.

 

Päätös:

Valtuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan ehdotuksen.
__________

 

 

 

Khall 30.09.2024 § 256  

105/00.03.00/2024 

Tarkastuslautakunta edellyttää arviointikertomuksessa vuodelta 2023, että strategisten tavoitteiden toteumat avataan jatkossa selkeästi tilinpäätökseen. Samalla tarkastuslautakunta pyytää kunnanhallitukselta, että se avaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumisen arviointikertomuksen vastineessaan niiltä osin kuin tarkastuslautakunta ei ole pystynyt niitä tilinpäätökseltä toteamaan.

 

Strategiaan sisältyy arviointikriteerit (alkuperäisestä strategiasta tai talousarviosta 2023), jotka ovat toteutuneet tilinpäätöksen mukaan seuraavasti:

-         asukasmäärätavoite 3000, asukasmäärä vuoden 2023 lopussa oli 2980, tavoite ei toteutunut

-         yritysten toimipaikkatavoite 300, tavoitteen toteutuminen ei käy selkeästi ilmi tilinpäätöksestä 2023

-         työpaikkaomavaraisuuden tavoite 100 %, tavoitteen toteutuminen ei käy selkeästi ilmi tilinpäätöksestä 2023

-         Kelan sairastavuusindeksitavoite (ikävakioitu) 105, tavoitteen toteutuminen ei käy selkeästi ilmi tilinpäätöksestä 2023

-         kuntalaisten tyytyväisyysarviotavoite >8, tavoite ei arvioitavissa tilinpäätöksestä 2023 koko kuntaa koskien (palvelualueiden keskiarvona)

-         äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa tavoite 70 %, tavoitteen toteutuminen ei käy selkeästi ilmi tilinpäätöksestä 2023

-         kriisikuntamittarit, tavoitteena että yksikään kriteeri ei täyty, tavoite toteutui

-         henkilöstön tyytyväisyys, tavoite 8 (asteikko 1–10), toteutui, keskiarvo 8,4

 

Edellä mainittujen tavoitteiden toteutuminen niiltä osin kuin niitä ei ole pystynyt tilinpäätökseltä toteamaan:

- strategiset tavoitteet tähtäävät vuoteen 2035, tavoitteet vuonna 2023 ovat osittain saavuttamatta

- kuntalaisten tyytyväisyysarviointi tehtiin keväällä 2024

- kuntavaalit järjestetään vuonna 2025

 

Yhteenvetona tarkastuslautakunta arvioi, että kokonaisuutena valtuuston asettamat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet on saavutettu riittävässä määrin. Tarkastuslautakunta esittää arviointinsa perusteella seuraavat huomiot ja kysymykset, joihin se odottaa saavansa vastaukset arviointikertomuksen vastineessa (vastaukset tummennettuna):

 

Hallintopalveluille kysymyksen siitä, miksi toiminnalliseksi tavoitteeksi asetettua ”Yhdistysten avustamista ja sopimuksien laatimista” ei ole saavutettu?

 

Sopimusta kaikkien avustusta saavien yhdistysten kanssa ei ole tehty, osalle yhdistyksiä ne on tehty.

 

Elinvoiman kehittäminen tulosalueelle kysymyksen siitä, miksi ”yritys- ja kehittämistuet ja hankerahoja” sekä ”kunnan markkinointi tuleville asukkaille” koskevia tavoitteita ei ole saatu toteutettua ja mikä toteuma on ollut tilikaudelta 2023?

 

Tilastot laahaavat reaaliaikaa kaksi vuotta jäljessä. Kunta jakaa kaikille uusille asukkaille tervetulo- ja infopaketin.

 

Tarkastuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja konsernijohdolle kysymyksen siitä, miten jatkossa huolehditaan, että konserniyhtiöille asetetut tavoitteet saavutettaisiin tilikauden aikana?

 

Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja suorittavat konserniohjausta valtuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti.

 

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää huolensa koskien Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n tulevaisuutta ja siihen liittyviä kunnan takausvastuita, jotka on esitetty kunnan tilinpäätöksen liitetietojen vastuuosiossa. Tarkastuslautakunta korostaa konsernivalvonnan tärkeyttä kyseisessä tilanteessa ja esittää kunnanhallitukselle myös kysymyksen siitä, kuinka Hanhikiven tilannetta tullaan jatkossa edelleen seuraamaan konsernivalvonnan sekä myös kunnan riskienhallinnan kannalta ja niitä koskevien ohjeistuksien puitteissa?

 

Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja suorittavat konserniohjausta ja valvontaa valtuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti. Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n osalta emo hankkii lainopillista osaamista asianajotoimistolta.

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 24.9.2024 § 74 todennut, että arviointikertomuksessa ei ole teknisen lautakunnan vastinetta vaativia huomioita ja kysymyksiä.

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.9.2024 § 91 merkinnyt arviointikertomuksen tiedoksi ja todennut, ettei arviointikertomuksessa nouse esille toimenpiteitä sivistyspalveluiden osalta.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus merkitsee yllä olevat vastineet tiedoksi ja lähettää ne tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________