Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 76


Liite2 Suunnittelualue
Liite3 Heittopaikka 2.2 20.9.2024

 

Heittolajien paikan suunnittelu / Työryhmän esitys

 

Teknltk 30.04.2024 § 36 

 


Urheilukentän nurmialueen vaihtaminen tekonurmeksi on johtanut siihen, että kiekon, keihään ja moukarin heitto on kentällä kielletty.
 

Taloussuunnitelmakaudelle investointiosaan on kirjattu vuodelle 2025 70.000 euron määräraha uuden heittopaikan rakentamiseksi. Alustavasti paikaksi on ehdotettu Kielosaaressa olevaa UU/P aluetta, jonne on viety eri rakennushankkeista ja urheilukentän remontista täyttömaita. Karttatarkastelu oheismateriaalina.

 

Suunnittelua varten on tarpeen nimetä työryhmä, jonka tehtävinä on määritellä alueelle sijoitettavat toiminnot ja varusteet, kulkuväylät sekä mahdolliset varastotilat ja sähköistys. Suunnittelu kustannusarvioineen tulee olla valmiina 16.9.2024 mennessä talousarvion laatimista varten. Talousarviokäsittelyssä päätetään varsinaisesta rakentamisesta.

 

Työryhmä laatii väliraportin tekniselle lautakunnalle työn edistymisestä kesäkuun ja elokuun kokouksiin ja loppuraportin syyskuun kokoukseen.

Kustannukset kohdistetaan liikuntapaikkojen kustannuspaikalle.

 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää käynnistää heittolajien suorituspaikan suunnittelun selostusosan mukaisesti ja nimetä työryhmään seuraavat henkilöt:

Mikko Koskela, pj.
Juha Sliden
Juha Hietala
Jyrki Takala, kunnanhallituksen edustaja
Tea Lumijärvi, nuoriso- ja liikuntaohjaaja
Pekka Pelttari, kiinteistöpäällikö, siht.

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________

 

 

Teknltk 24.09.2024 § 76  

87/10.03.01.02.00/2024 

 

Tekninen lautakunta on päättänyt 30.04.2024 § 36 kokouksessa käynnistää heittolajien suorituspaikan suunnittelun. Tehtävään nimettiin työryhmä, joka on kokoontunut 22.5, 3.9 ja 16.9. Kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä on työryhmän pyynnöstä tehnyt luonnoksen heittopaikan, huoltorakennuksen ja paikoitusalueen sijoittelusta suunnitellulle heittoalueelle, sekä viereiselle virkistysalueeksi varatulle alueelle.

 

Pääkohdat jotka työryhmä näkee tarpeelliseksi tehdä ja huomioida, jotta uudesta heittolajeja palvelevasta kentästä saadaan toimiva:

-         alueen eteläkärjen halkaisevan ojan laittaminen rumpuun, joka mahdollistaa riittävän pitkän alastuloalueen keihäänheitolle

-         keihään, moukarin ja kiekon alastuloalueen pinnan tasaus, lisättynä tarvittavin hiekka ja multakerroksilla heittovälineiden vaurioitumisen ehkäisemiseksi

-         kuulan alastuloalueen rakennekerrokset + pintakerros

-         vauhdiottoradan, pituus n.30 m ja heittopaikan rakennekerrosten lisääminen

-         heittoalueen pohjan asfaltointi + päällyste vähintään 20 mm

-         lämmitettävät heittoringit 2 kpl+ 1 kpl ilman lämmitystä, huomioiden päällysteen riittävä ulottuminen varsinaisen ringin ulkopuolelle

-         loikkapaikan rakentaminen

-         tarvittavat lajien sektorimerkinnät

-         olemassaolevan moukari/kiekkohäkin kunnostus tai uuden hankinta

-         huoltorakennus

-         paikoitusalueen rakentaminen

-         alueen sähköistys

 

Työryhmä on arvioinut koko hankkeen alustavaksi kustannusarvioksi 205 000 euroa, joka koostuu seuraavista pääkohdista.

-         65 000 euroa, joka sisältää alueen tasauksen, ojan rummutuksen ja alastuloalueen rakentamisen

-         29 000 euroa: heittopaikan alusrakenteet ja asfaltointi

-         65 000 euroa: heittopaikan pinnoitus, heittorinkien 3 kpl ja loikkapaikan rakentaminen, sektorimerkinnät, moukari/kiekkohäkki

-         31 000 euroa: huoltorakennus

-         5 000 euroa: paikoitusalueen rakentaminen (kentän käyttäjille)

-         10 000 euroa: sähköistys, valaistus

 

Lisäksi tulisi hankkia sähköliittymä, joka palvelisi tulevaisuudessa myös viereistä virkitysaluetta.

 

Hankkeen jatkotyötä varten on syytä asettaa suunnitelmat julkisesti nähtäville määräajaksi ja järjestää yleisötilaisuus mielipiteiden ja palautteiden saamiseksi.

 

Ehdotus:

 

Tekninen lautakunta päättää
- merkitä heittolajien paikan suunnittelutilanteen tiedokseen;
- asettaa suunnitelman nähtäville ajalle 25.9. – 16.10.2024 kunnan kotisivuille ja julkaista siitä kuulutuksen kotisivuilla ja Kuulumiset -lehdessä;
- järjestää yleisötilaisuuden nähtävilläpitoajan kuluessa

 

Päätös:

Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - - -
Merkittiin, että kiinteistöpäällikkö Pekka Pelttari oli paikalla kokouksessa tämän asian esittelyn ajan ja poistui kokoushuoneesta ennen päätöksentekoa.
__________