RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 valtionosuuspäätökset / Muutokset
Khall 15.01.2024 § 9
Valtiovarainministeriön kunta- ja alueosasto on päätöksellään VN/35660/2023 ilmoittanut mm. Pyhäjoen kunnalle v. 2024 myönnetyt valtionosuudet.
Valtionosuuslainsäädännön mukaan peruspalveluihin myönnettävä valtionosuus, jossa on otettu huomioon verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus, valtionosuuslain mukaiset muut lisäykset ja vähennykset, kotikuntakorvaukset ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus, on Pyhäjoen kunnalle vuonna 2024:
| Päätös | TA:ssa | Erotus |
Peruspalvelut | 3.563.006 | 3.563.000 | 6 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus |
557.257 |
567.510 |
-10.253 |
Yhteensä | 4.120.263 | 4.130.510 | -10.247 |
Opetus- ja kulttuuritoimi | 288.869 | 491.100 | -202.231 |
Yhteensä | 4.409.132 | 4.621.610 | -212.478 |
|
|
|
|
kotikuntakorvaustulot | 83.767 | 83.860 | -93 |
kotikuntakorvausmenot | -88.094 | -88.200 | 106 |
Yhteensä | 4.404.806 | 4.617.270 | -212.464 |
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus yksityiskohtaisemmin sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus
https://vos.oph.fi/cgi-bin/tiedot2.cgi?saaja=6253;tnimi=vos/v24/vos6sl24.lis
Valtionosuuspäätöksestä on mahdollista tehdä oikaisuvaatimus. Päätökset oheismateriaalina.
Ehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee valtionosuuspäätökset tiedoksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Khall 09.09.2024 § 232
2/02.05.01.00/2024
Valtiovarainministeriön kunta- ja alueosasto on päätöksellään 26.6.2024 / VN/35660/2023 päättänyt muuttaa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2024 annettua päätöstä vuodelle 2024 valtion vuoden 2024 II lisätalousarvioon perustuen:
- kuntien yhdistymisavustuksiin varattu määräraha palautetaan (1,80 euroa asukasta kohden)
- kunnilta hyvinvointialueille siirtyneiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannusten tarkentumisen perusteella jälkikäteistarkistuksesta johtuvaa rahoituksen lisäsiirron määrää ja kuntakohtaisia sote-uudistuksen vaikutuksia tasaavia rahoituseriä muutetaan.
Muutokset otetaan huomioon valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä.
Lisäksi valtiovarainministeriön kunta- ja alueosasto on päätöksellään 26.6.2024 / VN/35661/2023 kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 47 §:n nojalla päättänyt korjata kotikuntakorvauksen perusosaa niin, että vuoden 2024 kotikuntakorvauksen perusosa on 7 889,65 euroa.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2024, päivitetty maksuerittely, elo-joulukuu 2024 ilman opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta:
| euroa/vuosi 2024 |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen) | 3 568 663 |
- josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus | 581 410 |
- josta osakuntaliitoksen osuus | 0 |
Kotikuntakorvaustulot | 88 500 |
Kotikuntakorvausmenot | -93 070 |
Yksityisten opetuksen järjestäjien arvonlisävero | 0 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus | 557 257 |
Yhteensä | 4 121 350 |
Ehdotus:
Kunnanhallitus merkitsee valtionosuuspäätökset tiedoksi.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |