Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 54



 

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava / Lausunto luonnoksesta / Lausunto ehdotuksesta

 

Khall 19.09.2022 § 253 

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto kirjoittaa 8.8.2022:

 

" Lausuntopyyntö

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava

 

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava on edennyt valmisteluvaiheen kuulemiseen. Kaava käsittelee aluerakennetta, energiantuotantoa ja -siirtoa, liikennejärjestelmää ja logistiikka-alueita, viherrakennetta ja ekosysteemipalveluita, energiamurroksen vaikutuksia maankäytön suunnitteluun, ilmastovaikutusten arviointia sekä muita tarpeellisia kokonaisuuksia.

 

Maakuntahallitus päätti 21.6.2022 (§ 97) asettaa Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan valmisteluaineiston maankäyttö- ja rakennuslain 62 § ja MRA 30 § mukaisesti julkisesti nähtäville. Kaava-aineistoon on tehty päätöksen mukaiset tekniset tarkistukset.

Valmisteluaineisto on nähtävillä 8.8.-23.9.2022 välisenä aikana Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla osoitteessa www.pohjois-pohjanmaa.fi/ilmastomaakuntakaava. Valmisteluaineisto on myös tutustuttavissa Pohjois-Pohjanmaan liiton toimistolla Oulussa kyseisenä aikana osoitteessa Poratie 5.

 

Kaavaluonnosta esitellään verkkotilaisuudessa 24.8.2022 klo 17-19.30. Linkki tilaisuuteen tulee Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivulle, ja kysymyksiä voi esittää tuolloin tekstikentän kautta. Kaavaa valmistelleet asiantuntijat ovat tavattavissa kaavakahviloissa klo 14-17.30. Tervetuloa keskustelemaan!

 - tiistaina 30.8. Kuusamossa (Kuusamotalo, Kaarlo Hännisen tie 2)

 - keskiviikkona 7.9. Ylivieskassa (Kulttuurikeskus Akustiikka, Koulukatu 2 B)

 - maanantaina 12.9. Raahessa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28)

 - tiistaina 13.9. Siikalatvalla (kunnantalo, Pulkkilantie 4)

 - keskiviikkona 14.9. Oulussa (liiton toimisto, Poratie 5).

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto julkaisee oheisen kuulutuksen keskitetysti ilmoituslehdissään (Kaleva, Kalajokilaakso, Koillissanomat, Raahen Seutu). Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan luonnosaineiston nähtävillä oloa koskeva kuulutus (liitteenä) tulee asettaa jäsenkunnan ilmoitustaululle 8.8.-23.9.2022 väliseksi ajaksi. Kunta voi lisäksi tiedottaa kuulemisesta oman käytäntönsä mukaisesti. Kaavaluonnosta esiteltiin jäsenkunnille Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavoituksen neuvottelukunnan etäkokouksessa 16.6.2022.

 

Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää viranomaisilta ja jäsenkunnilta mahdollista kirjallista lausuntoa valmisteluaineistosta kuulemisaikana 8.8.-23.9.2022, samoin kaavan osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Kirjalliset kannanotot toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@pohjois-pohjanmaa.fi tai osoitteeseen Pohjois-Pohjanmaan liitto, Poratie 5, 90140 Oulu. Palaute pyydetään toimitettavaksi kirjaamon sähköpostiin sekä teksti- että PDF-muodossa.

 

Lisätietoja kaava-aineistosta antavat valmistelijat, joiden vastuualueet ja yhteystiedot löytyvät osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta.

 

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO

 

Suunnittelujohtaja Markus Erkkilä

 

Kaavoituspäällikkö Mari Kuukasjärv1 "

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus antaa Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavaluonnoksesta liitteenä olevan lausunnon.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - - -
Merkittiin että kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä oli paikalla asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan klo 17.10-18.00.
__________

 

 

Khall 19.02.2024 § 54  

226/10.02.00/2021 

Pohjois-Pohjanmaan liitto kirjoittaa 10.1.2024:

 

"Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotusaineistosta (MRA 13 §)

 

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava on edennyt maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaiseen ehdotusvaiheen viranomaislausuntokierrokseen. Lainsäädännön mukaan maakuntakaavaehdotuksesta on ennen nähtäville asettamista pyydettävä lausunto: 1) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta; 2) niiltä kunnilta, joita asia koskee; 3) kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitolta; 4) tarpeen mukaan muilta maakunta-kaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä; 5) niiltä ministeriöiltä, joita asia koskee.

 

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on 19.12.2023 (§ 178) hyväksynyt energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotuksen lausuntoaineiston maankäyttö- ja rakennusasetuksen 13 §:n mukaisesti kuultavaksi. Tämä kuulemiskierros ei ole julkinen, joten lausunnot pyydetään ainoastaan niiltä tahoilta, jotka sisältyvät asetuksen kirjaukseen. Saatuihin lausuntoihin laaditaan vastineet, jotka käsitellään maakuntahallituksessa. Mahdollisiin saapuviin mielipiteisiin kaava-aineistosta ei anneta vastineita.

 

Pyydämme jakelussa mainituilta viranomaisilta ja keskeisiltä yhteisöiltä lausuntoa Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotuksesta.

 

Lausunto pyydetään toimittamaan 23.2.2024 mennessä (pdf- ja word-tiedostomuodossa) sähköpostiosoitteeseen kirjaamo@pohjois-pohjanmaa.fi (tai postitse osoitteella Pohjois-Pohjanmaan liitto, Poratie 5, 90140 Oulu).

 

Viranomaislausuntovaiheen (MRA 13 §) kaavaehdotusaineisto on liitetty Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan julkisille verkkosivuille. Sivuilla on myös linkit vaihemaakuntakaavan taustaselvityksiin.

 

Lausuntoaineisto koostuu seuraavista asiakirjoista:

 

. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

. Vaihemaakuntakaavakartta 1:300 000

. Vaihemaakuntakaavan merkinnät ja määräykset

. Vaihemaakuntakaavan selostus liitteineen

LIITE 1: Teemakartta / Tuulivoima ja energiansiirto 1:300 000 (erillisliite)

LIITE 2: Tuulivoima-alueiden kohdekuvaukset, tv-1 ja tv-2 (erillisliite)

LIITE 3: Taulukko / Pohjois-Pohjanmaan pohjavesialueet

LIITE 4: Taulukko / Pohjois-Pohjanmaan perinnebiotoopit

. Kaavayhdistelmä (ei juridinen asiakirja): Lainvoimaiset maakuntakaavat ja energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan viranomaislausuntoehdotus 1:300 000

 

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO

 

Suunnittelujohtaja Markus Erkkilä

(puhelin: 040 685 4045)

 

Kaavoituspäällikkö Mari Kuukasjärvi

(puhelin: 040 685 4015)"

 

Oheismateriaalina kaavoitusarkkitehti Jyrki Määtän laatima havainnollistamisaineisto energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan Pyhäjokea koskevasta osuudesta.

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus antaa Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavaehdotuksesta liitteenä olevan lausunnon.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

- - - - - - - - - -
Merkittiin, että kaavoitusarkkitehti Jyrki Määttä oli paikalla asiantuntijana tämän asian esittelyn ajan klo 17.05-17.30.
__________