RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 talousarviomuutosten käsittely
Khall 04.12.2023 § 310
Talousarvioon tehtävät mahdolliset muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana (hallintosääntö 6 §).
Kunnanhallitukselle esitetään ehdotus vuoden 2023 talousarvioon tehtävistä muutoksista. Ehdotus sisältää käyttötalousosan/ tuloslaskelman, investointiosan sekä rahoituslaskelman. Muutosehdotukset on esitetty tulosaluetasoisina.
Talousarvion meno- ja tuloarviot on käyty läpi kaikilla osastoilla. Tarkastelussa on pyritty tarkentamaan toteutuma-arvioita. Varsinaiseen toimintaan näillä tarkennuksilla ei tässä vaiheessa enää ole juuri vaikutuksia. Tulosalueittaiset muutokset ja niiden lyhyet perustelut on esitetty siten, että listauksesta näkyvät varsinaisen talousarvion tulo- ja menomäärärahat, muutokset ja esitys lopullisen talousarvion määrärahoiksi.
Vuosikate on muutosten jälkeen 3.898.170 euroa ja tilikauden ylijäämäksi muodostuu näillä näkymin 2.619.700 euroa eli tulos on 1.529.700 euroa parempi kuin talousarviossa. Edellä mainittu on arvio lokakuun loppuun toteutuneen kehityksen perusteella.
Rahoituslaskelman mukaan lainakannan muutos on -1.550.000 euroa. Lyhyen ja pitkäaikaisen lainamäärän arvioidaan olevan vuoden 2023 lopussa 6.950.000 euroa.
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2023 talousarvioon liitteenä olevan Talousarviomuutokset 2023 -asiakirjan mukaiset määrärahamuutokset.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Valt 13.12.2023 § 89
Päätös:
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
__________
Khall 19.02.2024 § 62
122/02.02.00/2022
Ehdotus:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää tehdä vuoden 2023 talousarvioon liitteenä olevan Talousarvion muutokset 2/2023 -asiakirjan mukaiset määrärahamuutokset.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |