RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 164
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen 26.4.2023 laillisuustarkkailu
Khall 26.06.2023 § 164
255/00.01.01.03/2023
Valtuusto on pitänyt kokouksen 26.4.2023.
Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Valtuuston kokouksen 26.4.2023 päätökset esitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus on omaksutun käytännön mukaan tehnyt täytäntöönpanopäätöksen yhteydessä valmistelupäätökset mahdollisista valtuustoaloitteista.
Ehdotus:
Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 26.4.2023 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, ovat lainmukaisia eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle. Kunnanhallitus päättää panna päätökset täytäntöön.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen ensiasunnon hankinta-avustuksesta.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |