Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2023/Pykälä 41


 

Täyttölupapyyntö

 

Sivltk 05.04.2023 § 41  

33/01.01.01.00/2021 

Pyhäjoen varhaiskasvatuksessa on toimintavuoden 2022 - 2023 aikana ollut määräaikaisesti täytettynä varhaiskasvatuksen opettajan vakanssi. Lisäksi varhaiskasvatuksessa on varhaiskasvatuksen erityisopettajan vakanssi. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä on ollut vuoden 2022 alussa kaksi kertaa haettavana, mutta tehtvää ei ole saatu täytettyä. Sivistyslautakunta on päätöksellään 16.6.2022 § 71 hankkia varhaiskasvatuksen erityisopettajan palvelut toistaiseksi ostopalveluna.

 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan avoimeksi tulevien vakinaisten ja yli kaksitoista (12) kuukautta kestävien määräaikaisten virkojen ja toimien täyttäminen edellyttää palkkatuella palkattuja lukuun ottamatta kunnanhallituksen täyttöluvan.

 

 

Ehdotus:

Sivistyslautakunta päättää pyytää kunnanhallituksen lupaa julistaa auki ja täyttää toistaiseksi 1.8.2023 lukien:

1)      Varhaiskasvatuksen opettajan vakanssin;

2)      varhaiskasvatuksen erityisopettajan vakanssin.

 

 

Päätös:

Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.