Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjoen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 92



 

Valtuutettujen aloitteet / Sähkölentokenttä

 

Valt 22.03.2023 § 24

 

Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 90 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmis­teltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmiste­lusta käydään lähetekeskustelu.

Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.

Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

-  - - - - - - - - -

Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen sähkölentokentästä (liitteenä).

 

Päätös:
Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten.
__________

 

 

 

 

Khall 17.04.2023 § 92  

250/10.03.01.01.00/2023 

 

Ehdotus:

Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kaavoitustoimikunnalle valmisteltavaksi. Vastausta pyydetään 31.12.2023 mennessä.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
__________