RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajoki.fi:443/D10_Pyhajoki/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite3 | Karhunnevankangas tiet |
Karhunnevankankaan tuulipuistoalueen tien nimeäminen
Teknltk 31.01.2023 § 9
219/10.03.01.01.00/2023
12.6.2020 wpd Karhunnevankankaan Tuulipuisto Oy:n rakennuslupien mukaisessa aloituskokouksessa todettiin, että jokaiselle tuulivoimalalle tulee olla yksilöity osoite. Koska Karhunnevankankaan tuulipuiston osayleiskaavassa ei ole nimetty kaikkia teitä, tulee kunnan nimetä puuttuvien teiden nimet erikseen. Olemassa olevien jo nimettyjen teiden (Saukkolan metsätie, Kivensuontie ja Toukkalantie) lisäksi tarvitaan yhdelle uudelle tielle oma nimi.
Teiden nimeämisessä pyritään huomioimaan kartalta löytyviä paikan nimiä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston 20.12.2017 §145 hyväksymän hallintosäännön mukaan teknisen lautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluvat teiden ja katujen nimeäminen.
Asian on valmistellut johtava rakennustarkastaja Osmo Heikkala.
Ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää nimetä uuden tien oheisen karttaliitteen mukaisesti Perämaantieksi.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |